Newcastlen Eddie Howe: Sandro Tonalin paluupäivä selvillä

Newcastlen päävalmentaja Eddie Howe on vahvistanut, että keskikenttäpelaaja Sandro Tonali on mukana kokoonpanossa liigacupin ottelussa Nottingham Forestia vastaan.
Tonalin, 23, kymmenen kuukauden pelikielto vedonlyöntisääntöjen rikkomisesta päättyy tänään, tiistaina. Forest isännöi Newcastlea cupissa keskiviikkona kello 22.00 alkavassa ottelussa.
Italian maajoukkuepelaaja myönsi viime vuonna lyöneensä vetoa jalkapallo-otteluista edustaessaan AC Milania. Maan jalkapalloliitto asetti hänet kymmenen kuukauden pannaan, jonka FIFA laajensi kansainväliseksi. Tonalin kausi päättyi siihen paikkaan, eikä hän voinut pelata myöskään kesän EM-kisoissa.
Viime toukokuussa Tonali sai vielä Englannin jalkapalloliitolta (FA) kahden kuukauden ehdollisen pelikiellon ja sakot, koska hän oli jatkanut vedonlyöntiä Valioliiga-siirtonsa jälkeen. Tuo panna astuu voimaan vain, jos hän rikkoo sääntöjä vielä jatkossa.
Tonali siirtyi Newcastleen viime kesänä Milanista 64 miljoonalla eurolla ja ehti pelata 12 ottelua ennen pelikieltoaan. Siirtonsa jälkeen hän oli lyönyt 40-50 kertaa vetoa jalkapallosta. Noista vedoista neljä koski Newcastlen pelejä, joissa kaikissa Tonali oli veikannut oman joukkueensa voittoa. Kaikki vedot oli asetettu ennen alkuperäistä pelikieltoa.
Italialaistaituri on pelikieltonsa aikana saanut jatkaa harjoittelua Newcastlen kanssa. Howen mukaan Tonali on riittävässä kunnossa, mutta pelituntumaa hänellä ei luonnollisesti ole.
– Hän on ehdottomasti mukana kokoonpanossa [Nottingham Forestia vastaan]. Hän on kunnossa, hänellä ei vain ole pelituntumaa. Se on tärkein asia peliajan kanssa, sanoi Howe BBC:n mukaan.
– Hän on tehnyt kaikkea muuta ja paiskinut uskomattoman kovaa töitä ollakseen huippukunnossa.
Howe arveli, että Tonali lähestyy paluuotteluaan ”sekavin tuntein”, mutta ”innostuneena”.
– Kun olet pitkään poissa, sinulla on paljon aikaa analysoida ja pohtia. Nyt hän vain palaa tekemään sitä, mitä rakastaa. Se on hänelle uskomattoman vapauttavaa.
– Hänen on pelattava vahvuuksillaan eikä tehdä mitään liian tavallisesta poikkeavaa.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Oma kasvatti ratkaisi Nottinghamille vuosikymmeniä odotetun saavutuksen: ”Tämä oli erityinen päivä”
- Nottingham Forest pudotti Brightonin FA Cupista rangaistuspotkuilla
- Gabriel Abgonlahor: Trent Alexander-Arnoldia kritisoivat Liverpool-kannattajat ovat idiootteja
- 3-0! Crystal Palace teki selvää jälkeä Fulhamista FA Cupissa
- Nöyryyttävä murskatappio käynnisti Brightonin nousukiidon – tähtipuolustaja avasi sen merkitystä: ”Saattoi olla hyvä asia”
- Bayern München havittelee Manuel Neuerille 71 miljoonan euron seuraajaa Valioliigasta
- Erling Haalandista tehtiin rikosilmoitus – Man Cityn ex-maskotti esitti kovia syytöksiä
- Harry Redknapp laukoi röyhkeää vitsiä Thomas Tuchelista ja teki natsitervehdyksen – ”Hänet on lähetetty tuhoamaan meidät”
- Pep Guardiola: Manchester City ei ansaitse uuden suurturnauksen jättipottia
- Athletic: Tottenhamilla kärkiehdokas potkujen uhkaaman Ange Postecogloun korvaajaksi – myös kaksi muuta kandidaattia Valioliigasta
- Gabriel Abgonlahor: Trent Alexander-Arnoldia kritisoivat Liverpool-kannattajat ovat idiootteja
- Bayern München havittelee Manuel Neuerille 71 miljoonan euron seuraajaa Valioliigasta
- Nottingham Forest pudotti Brightonin FA Cupista rangaistuspotkuilla
- Erling Haalandista tehtiin rikosilmoitus – Man Cityn ex-maskotti esitti kovia syytöksiä
- Nöyryyttävä murskatappio käynnisti Brightonin nousukiidon – tähtipuolustaja avasi sen merkitystä: ”Saattoi olla hyvä asia”
- Liverpool-topparin siirtohuhuissa uusi käänne
- PA: Alexander-Arnoldin korvaaja tiedossa – Liverpool avannut neuvottelut