Vastustaja varoittaa: Jack Grealishin kannattaa varautua buuauksiin
Irlannin hyökkääjä Callum Robinson sanoo, että Englannin laiturin Jack Grealishin kannattaa varautua huutomyrskyyn, kun joukkueet kohtaavat Kansojen liigassa.
Grealish, 28, syntyi Englannissa englantilaisille vanhemmille, mutta hänellä oli mahdollisuus edustaa Irlantia isovanhempiensa kautta.
Nuorena Grealish pelasikin Irlannin juniorimaajoukkueissa alle 21-vuotiaiden ikäluokkaan saakka ennen kuin vaihtoi Englannin paitaan.
Aston Villan silloisen huippulupauksen edustusoikeus oli tuohon aikaan iso puheenaihe. Hän kieltäytyi 15-vuotiaana kutsusta Englannin riveihin, mutta pelaajan synnyinmaa ei luovuttanut kerrasta.
Grealish sanoi julkisesti, että haluaa edustaa Irlantia, mutta myös kieltäytyi pari kertaa kutsusta A-maajoukkueen mukaan. Englannin tiedettiin tarkkailevan häntä, ja Irlannissa hermoiltiin, kun Grealishin kerrottiin puntaroivan vaihtoehtojaan.
Lopulta Grealish ilmoitti syyskuussa 2015, että hän on päättänyt edustaa jatkossa Englantia. Valintaa ei otettu Irlannissa lempeästi vastaan.
Grealish on kerran A-maajoukkueurallaan pelannut Irlantia vastaan, mutta ensi lauantain ottelu on ensimmäinen kerta, kun hän pelaa Englannin kanssa Irlannin vieraana.
Robinson uskoo, että Manchester Cityn tähtilaituri tietää, mitä odottaa Dublinin kotiyleisöltä.
– Uskon, että hän valmistautuu ottamaan hieman solvauksia vastaan, mutta se on osa peliä, kommentoi Robinson ESPN:n mukaan.
– Hän on tarpeeksi vanha, ja kokeneena pelaajana tuollaisia juttuja tulee vastaan.
– Olisin yllättynyt, jos hänelle ei buuattaisi, koska tietääkseni hänelle buuataan joka tapauksessa kaikkialla, mihin hän menee, jopa Englannissa.
Grealish ei ole ainoa Englannin joukkueen jäsen, joka saanee viileän vastaanoton viikonloppuna. Englannin väliaikaisvalmentaja Lee Carsley pelasi urallaan 40 ottelua Irlannin paidassa ja keskikenttäpelaaja Declan Rice esiintyi kolmesti naapurimaan riveissä ennen kuin vaihtoi edustusoikeutensa Englantiin.
Irlanti-pelin jälkeen Englanti isännöi Suomea ensi tiistaina Lontoossa.
LUE MYÖS
Voita viikonloppuristeily Tukholmaan neljälle – arvo 249€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 249€ arvoisen viikonloppuristeilyn Tukholmaan!
- Kahden yön risteily neljälle hengelle. Majoitus Promenade-hytissä. Lähtö ja paluu Helsingistä.
- Thomas Frankilta huonoja uutisia tähtihyökkääjästä – ”Tämä on turhauttavaa”
- Manchester Cityn 115 syytteen oikeudenkäynti alkoi – tällöin tuomiota voidaan odottaa
- Aston Villa -legenda Gary Shaw on kuollut
- Alan Shearer: Marcus Rashford saanut ansaitusti kritiikkiä: ”Se ei ole ollut epäreilua”
- Theo Walcott: Arsenal pelasi derbyssä kuin José Mourinhon joukkue
- BBC: Sean Dyche ei ole potku-uhan alla
- Gary Neville kertoi miksei Mikel Artetan tarvitse käyttää rotaatiota
- Yöunensa menettänyt Mikel Arteta ylpeä isosta voitosta – ”Näillä pelaajilla on paksu nahka”
- Eddie Howen rohkeat päätökset muuttivat pelin – Näin Newcastle-luotsi kommentoi suojattinsa unelmamaalia
- Vaihtomiehen unelmalaukaus jatkoi Newcastlen tappiotonta sarjaa
- Arsenal juhli derbyvoittoa ja koki suuren takaiskun
- Manchester Cityn puolustajalta kritiikkiä jaksamista koetteleville otteluruuhkille – ”Ehkä lopetan 30-vuotiaana”
- Yöunensa menettänyt Mikel Arteta ylpeä isosta voitosta – ”Näillä pelaajilla on paksu nahka”
- Eddie Howen rohkeat päätökset muuttivat pelin – Näin Newcastle-luotsi kommentoi suojattinsa unelmamaalia
- Gary Neville kertoi miksei Mikel Artetan tarvitse käyttää rotaatiota
- UEFA:lta varoitus: Englanti voidaan sulkea ulos seuraavista EM-kisoista
- Vaihtomiehen unelmalaukaus jatkoi Newcastlen tappiotonta sarjaa
- Arne Slot purki Liverpoolin tappion syyt – ”Se ei ole tarpeeksi”
- ”Hänestä voi tulla yksi maailman parhaista” – Emi Martínez hehkuttaa Aston Villan hyökkääjälupausta
- Marcus Rashford osui viimein – näin kommentoi Erik ten Hag