Jurriën Timber siirtyi Ajaxista Arsenaliin noin 40 miljoonalla eurolla kesällä 2023.

Timberin viime kausi meni pahemman kerran penkin alle. Toppari sai vakavan polvivamman heti kauden avausottelussa ja palasi kentille vasta toukokuussa.

Hollantilaispuolustaja sai alle ehjän harjoituskauden ja on saanut mukavasti peliaikaa alkukaudella. Mikel Arteta on nimennyt Timberin kahdesti avauskokoonpanoonsa Valioliigassa. Timber on pelannut vasempana laitapuolustajana.

Timber on parhaillaan Hollannin A-maajoukkueen mukana. Timber kertoi De Telegraafin haastattelussa leikatun polven tilanteesta.

– Leikattu polvi on vahvempi kuin toinen polveni. Joskus se tuntuu hieman jäykältä ottelun tai treenien jälkeen, mutta henkisesti en pidä polveani enää ongelmana. Kun harjoittelin ensimmäistä kertaa ulkona, niin tein heti muutaman taklauksen ilman pelkoa. Et voi osallistua puolivaloilla, koska silloin epäonnistut.

– Kroppani pitää tottua huippujalkapallon intensiteettiin. Intensiteetti on todella korkeaa ja samalla sinulta vaaditaan taktisesti paljon. Aivojesi on tehtävä kovasti töitä etenkin harjoituksissa ja tapaamisissa.

Hollanti kohtaa Nations Leaguen avauskierroksella lauantaina Bosnian.

LUE MYÖS