Newcastlen nuori tähti pettyi peliaikaansa Englannin EM-kisajoukkueessa: ”Tuntui, että olin pysäyttämätön”

Newcastlen laitahyökkääjä Anthony Gordon sanoo pettyneensä peliaikaansa Englannin EM-kisajoukkueessa.
Gordon, 23, pelasi viime kaudella Valioliigassa 35 ottelua tehden niissä 15 maalia ja syöttäen 11. Hienosta kaudesta seurasi kutsu kisajoukkueeseen, mutta EM-turnauksessa hän ei saanut käytännössä lainkaan vastuuta.
Englanti eteni kisoissa aina finaaliin saakka, mutta Gordon pääsi pelaamaan ainoastaan lohkovaiheen päätösottelussa, 0-0-tasapelissä Sloveniaa vastaan. Kentälle hän pääsi vasta 89. minuutilla.
– Olin pettynyt, koska uskon itseeni niin paljon. Minusta tuntui, että olin pysäyttämätön, etenkin, kun olin pelannut sellaisen kauden, kommentoi Gordon ITV:lle.
– Minusta tuntui, että kukaan ei pystynyt puolustamaan minua vastaan, kukaan ei pärjännyt 90 minuuttia minua vastaan.
– Koin, että olin valmis tekemään ison vaikutuksen ihmisiin ja auttamaan maani pokaalin voittoon. Se, mitä kuvittelin ja se, mitä siitä tuli… Se oli pettymys.
Gordonin mukaan maajoukkueen silloinen päävalmentaja Gareth Southgate ei antanut selitystä hänen vähäisille minuuteilleen, eikä hänkään sitä vaatinut.
– [Hän ei sanonut] oikeastaan mitään. En oikeastaan kysynyt.
– En ole oikein sellainen tyyppi. Tykkään vain tehdä sitä, mitä minun on tehtävä.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Michael Owen uskoo Darwin Núñezin jättävän Liverpoolin
- Bild: Jadon Sancho haluaa palata Borussia Dortmundiin
- Dan Ashworth neuvottelee FA:n kanssa – palaamassa urheilujohtamisen pariin
- Jan Vertonghen lopettaa pelaajauransa kesällä
- Relevo: Cristian Romero haluaa jättää Tottenhamin
- Trent Alexander-Arnold siirtymässä Real Madridiin – Liverpool sai tietää pelaajan valinnasta
- Atlético kiinnostunut Tottenhamin luottopelaajasta
- Englanti iski kolme maalia Latvian verkkoon MM-karsinnoissa
- João Cancelo kertoi mielipiteensä Pep Guardiolasta: ”Meillä oli erimielisyyksiä”
- Borussia Dortmund haluaa Jobe Bellinghamin

- Nottinghamin maalipyssy loukkaantui MM-karsintojen ratkaisuottelussa