Chelsean toppari Wesley Fofana sanoo harkinneensa tänä kesänä lähtöä seurasta, koska Marseille oli hänen perässään.

Fofana, 23, siirtyi Chelseaan kaksi vuotta sitten Leicesteristä yli 80 miljoonalla eurolla. Hän oli koko viime kauden sivussa vakavan polvivamman takia, mutta alkaneella sesongilla ranskalaispuolustaja on kellottanut täydet minuutit jokaisessa sarjapelissä.

Free Footin haastattelussa Fofana kertoi, että paluu synnyinkaupunkiin houkutteli, kun Marseillen urheilutoimenjohtaja Medhi Benatia otti häneen yhteyttä.

– Kävin keskustelun, joka todella kosketti minua. Valehtelisin, jos väittäisin, etten harkinnut sitä. Soitto oli Benatialta, Marseillen urheilutoimenjohtajalta, sanoi Fofana Sky Sportsin mukaan.

– Se kosketti minua, ja uskon kaikkien tietävän, miksi. Harkitsin sitä, mutta nykyinen tavoitteeni on menestyä Chelseassa, yrittää pelata säännöllisesti ja vakiinnuttaa paikkani seurassa.

– Mitä tulee Marseilleen, sen näkee joku päivä. Minulla on vielä sopimus vuoteen 2029. Katsotaan sen jälkeen.

– En ole ikinä peitellyt sitä. Marseille on minun kaupunkini, minun seurani, olen Marseillen kannattaja. Katsotaan, päädynkö Marseilleen muutaman vuoden päästä vai jäänkö Chelseaan loppu-urani ajaksi.

Fabrizio Romano

@FabrizioRomano
🔵⚪️ Wesley Fofana: “Olympique Marseille… we’ll see one day”.

“I still have a contract until 2029, we’ll see. Marseille is my city, my club, I am an OM supporter”.

“We’ll see if I end up abeing at Marseille in a few years, or if I stay at Chelsea for the rest of my career”.

Linkki twiittiin.

LUE MYÖS