Alisson turhautui Liverpoolin yllätystappiosta – ”Vastustaja halusi vain puolustaa”
Alisson Becker oli turhautunut Liverpoolin pistemenetyksestä lauantaina Valioliigassa. The Reds kärsi ensimmäisen tappionsa Arne Slotin alaisuudessa kotona Anfieldilla Nottingham Forestille 0-1-lukemin.
Callum Hudson-Odoin näyttävä laukaus boksin reunalta yllätti Alissonin ottelun 72. minuutilla. Liverpool-vahti kritisoi vieraiden lähestymistapaa peliin.
– Se oli harmillista. Pisteiden menettäminen kotona ei ole hyvä juttu, mutta vastustaja halusi tänään vain puolustaa ja pelata pitkää palloa, Alisson arvosteli BBC:n mukaan ottelun jälkeen.
– Me annoimme heille sen maalin liian helposti. Se oli meiltä heikkoa puolustamista. Emme pystyneet luomaan juurikaan tilanteita. Meiltä puuttui myös terävyys niistä ja tarvitsimme lisää energiaa. Me menetimme tänään kolme tarpeetonta pistettä.
Forestin voittomaalin tehnyt Hudson-Odoi oli tyytyväinen suureen vierasvoittoon.
– Kun tilaa aukeni, näin selkeän paikan laukaukselle. Olin iloinen, kun se upposi sisään. Se oli valtava voitto ja me tiedämme sen, laituri iloitsi.
Liverpool on voittanut kauden neljästä ensimmäisestä valioliigaottelustaan kolme. Slotin miehistö on sarjataulukossa toisena kolme pistettä Manchester Cityä perässä.
Pvm | Ottelu | Tulos |
---|---|---|
15.09.2024 | WolverhamptonWolves – Newcastle | 1-2 |
15.09.2024 | Tottenham – Arsenal | 0-1 |
14.09.2024 | Bournemouth – Chelsea | 0-1 |
14.09.2024 | Aston Villa – Everton | 3-2 |
14.09.2024 | Manchester CityMan City – Brentford | 2-1 |
14.09.2024 | Liverpool – Nottingham | 0-1 |
14.09.2024 | Fulham – West Ham | 1-1 |
14.09.2024 | Crystal Palace – Leicester | 2-2 |
14.09.2024 | Brighton – Ipswich TownIPS | 0-0 |
14.09.2024 | Southampton – Manchester UnitedMan Utd | 0-3 |
LUE MYÖS!
Voita viikonloppuristeily Tukholmaan neljälle – arvo 249€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 249€ arvoisen viikonloppuristeilyn Tukholmaan!
- Kahden yön risteily neljälle hengelle. Majoitus Promenade-hytissä. Lähtö ja paluu Helsingistä.
- Mikel Artetalta ikäviä uutisia Arsenalin kapteenista
- Liverpoolin ex-pelaaja haluaa takaisin Valioliigaan
- Everton luottaa yhä manageriinsa – kausi alkanut surkeasti
- Andy Carroll jatkaa uraansa Ranskan nelostasolla
- Arsenalin pelaaja sai punaisen kortin – tuomarin tuska kävi ilmi nauhoituksesta: ”Minulla ei ole vaihtoehtoa”
- La Ligan puheenjohtaja toivoo Manchester Citylle asianmukaista rangaistusta: ”Valioliigan ei pitäisi murtua paineen edessä”
- Aston Villa halusi päästä eroon kapteenistaan – Unai Emery muutti tilanteen: ”Hän näki minussa jotain, mitä en itse nähnyt”
- Marcus Rashford iski kaksi maalia – Erik ten Hag otti kantaa itseluottamusongelmiin: ”Se on iso asia”
- Rodri: Pelaajat saattavat mennä lakkoon kasvavan ottelumäärän vuoksi: ”Olemme todella huolissamme”
- Mestarien liiga käynnistyi – Liverpool haki vakuuttavan vierasvoiton Italiasta
- Mestarien liiga käynnistyi – Liverpool haki vakuuttavan vierasvoiton Italiasta
- Alan Shearer: Arsenal on yhdellä osa-alueella selvästi Valioliigan paras joukkue
- 3-0! Aston Villa debytoi tyylikkäästi Mestarien liigassa
- Manchester Unitedin huippulaituri pelannut vain minuutin – Erik ten Hagilta vaatimus: ”Hänen pitää pärjätä heitä paremmin”
- Lähde: Anthony Martial löysi uuden seuran
- Athletic: Manchester City toivoo Rodrin suostuvan jatkosopimukseen – Real Madrid kiinnostunut
- Manchester Cityn supertähdeltä luottamuslause – ”En ajattele muita seuroja”
- Liverpoolin Alisson ei ymmärrä jatkuvasti kasvavaa ottelumäärää: ”Meitä pitäisi kuunnella”
- Manchester Cityn 115 syytteen oikeudenkäynti alkoi – tällöin tuomiota voidaan odottaa
- Thomas Frankilta huonoja uutisia tähtihyökkääjästä – ”Tämä on turhauttavaa”