Manchester City jäi ensimmäistä kertaa tällä kaudella ilman voittoa
Manchester City pelasi keskiviikkona kotikentällään 0-0-tasapelin Internazionalea vastaan Mestarien liigavaiheen avausottelussaan.
Joukkueet olivat viimeksi kohdanneet toisensa kesäkuussa 2023 Mestarien liigan finaalissa. Tuolloin City voitti 1-0 Rodrin osumalla, mutta keskiviikkona parempaa ei saatu selville.
Ottelu alkoi odotetunlaisesti, kun City otti avausjaksolla pallonhallinnan itselleen. Kummallekin oli taukoon mennessä kirjattu kymmenen maalintekoyritystä, mutta huippupaikat olivat vähissä.
Toisella puolikkaalla pelin hallinta siirtyi entistä selkeämmin kotijoukkueelle. Ottelun edetessä City pääsi lähemmäksi ja lähemmäksi Interin maalia, mutta verkko ei heilunut. İlkay Gündoğan pääsi viimeisillä minuuteilla puskemaan kahdesti lähietäisyydeltä, mutta ensimmäinen yritys päätyi maalivahdin syliin ja toinen riman yli.
Kummankin oli tyytyminen yhteen pisteeseen.
Seuraavassa Mestarien liigan ottelussaan Manchester City kohtaa 1. lokakuuta Slovan Bratislavan, joka hävisi keskiviikkona Celticin vieraana 1-5. Sitä ennen City kohtaa Arsenalin ja Newcastlen Valioliigassa sekä Watfordin liigacupissa.
# | Joukkue | O | V | T | H | M | P |
---|---|---|---|---|---|---|---|
1 | Bayern München BM | 1 | 1 | 0 | 0 | 9-2 | 3 |
2 | Celtic Glasgow CEL | 1 | 1 | 0 | 0 | 5-1 | 3 |
3 | Aston Villa | 1 | 1 | 0 | 0 | 3-0 | 3 |
3 | Borussia Dortmund BVB | 1 | 1 | 0 | 0 | 3-0 | 3 |
5 | AC Sparta Praha SPA | 1 | 1 | 0 | 0 | 3-0 | 3 |
6 | Liverpool | 1 | 1 | 0 | 0 | 3-1 | 3 |
7 | Juventus Turin JUV | 1 | 1 | 0 | 0 | 3-1 | 3 |
7 | Real Madrid MAD | 1 | 1 | 0 | 0 | 3-1 | 3 |
9 | Sporting CP SPO | 1 | 1 | 0 | 0 | 2-0 | 3 |
10 | Paris Saint-Germain FC PSG | 1 | 1 | 0 | 0 | 1-0 | 3 |
11 | Bologna FC BFC | 1 | 0 | 1 | 0 | 0-0 | 1 |
11 | FC Shakhtar Donetsk SHA | 1 | 0 | 1 | 0 | 0-0 | 1 |
11 | Inter Milano INT | 1 | 0 | 1 | 0 | 0-0 | 1 |
11 | Manchester City Man City | 1 | 0 | 1 | 0 | 0-0 | 1 |
15 | Arsenal | 0 | 0 | 0 | 0 | 0-0 | 0 |
15 | AS Monaco FC ASM | 0 | 0 | 0 | 0 | 0-0 | 0 |
15 | Atalanta BC ATA | 0 | 0 | 0 | 0 | 0-0 | 0 |
15 | Atletico Madrid ATM | 0 | 0 | 0 | 0 | 0-0 | 0 |
15 | Leverkusen LEV | 0 | 0 | 0 | 0 | 0-0 | 0 |
15 | Barcelona BAR | 0 | 0 | 0 | 0 | 0-0 | 0 |
15 | Feyenoord FEY | 0 | 0 | 0 | 0 | 0-0 | 0 |
15 | Crvena Zvezda CRZ | 0 | 0 | 0 | 0 | 0-0 | 0 |
15 | RB Leipzig RBL | 0 | 0 | 0 | 0 | 0-0 | 0 |
15 | SK Sturm Graz STU | 0 | 0 | 0 | 0 | 0-0 | 0 |
15 | Sl Benfica BEN | 0 | 0 | 0 | 0 | 0-0 | 0 |
15 | Stade Brestois 29 SBR | 0 | 0 | 0 | 0 | 0-0 | 0 |
27 | Girona GIR | 1 | 0 | 0 | 1 | 0-1 | 0 |
28 | PSV Eindhoven EIN | 1 | 0 | 0 | 1 | 1-3 | 0 |
28 | VfB Stuttgart STU | 1 | 0 | 0 | 1 | 1-3 | 0 |
30 | AC Milan ACM | 1 | 0 | 0 | 1 | 1-3 | 0 |
31 | LOSC Lille LIL | 1 | 0 | 0 | 1 | 0-2 | 0 |
32 | Club Brugge BRU | 1 | 0 | 0 | 1 | 0-3 | 0 |
32 | FC Salzburg SAL | 1 | 0 | 0 | 1 | 0-3 | 0 |
32 | BSC Young Boys YB | 1 | 0 | 0 | 1 | 0-3 | 0 |
35 | SK Slovan Bratislava SLO | 1 | 0 | 0 | 1 | 1-5 | 0 |
36 | Dinamo Zagreb DZA | 1 | 0 | 0 | 1 | 2-9 | 0 |
LUE MYÖS
Voita viikonloppuristeily Tukholmaan neljälle – arvo 249€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 249€ arvoisen viikonloppuristeilyn Tukholmaan!
- Kahden yön risteily neljälle hengelle. Majoitus Promenade-hytissä. Lähtö ja paluu Helsingistä.
- Leicester välttyi Valioliigan pistevähennykseltä – rangaistus voi silti odottaa tulevaisuudessa
- Arsenalin jättänyt Eddie Nketiah vakuutti uuden valmentajansa: ”Voitte olla varmoja, että teimme kotitehtävämme”
- Erling Haalandin hurja vire ei ole jäänyt huomaamatta Arsenalissa: ”Se alkaa jo naurattaa meitä”
- Sandro Tonalin elämä muuttui pitkän pelikiellon aikana: ”Olin todella sulkeutunut”
- Christian Eriksen puhui asemastaan Manchester Unitedissa: ”Jos seura olisi sanonut haluavansa päästä minusta eroon…”
- Manchester City jäi ensimmäistä kertaa tällä kaudella ilman voittoa
- Mikel Artetalta ikäviä uutisia Arsenalin kapteenista
- Liverpoolin ex-pelaaja haluaa takaisin Valioliigaan
- Everton luottaa yhä manageriinsa – kausi alkanut surkeasti
- Andy Carroll jatkaa uraansa Ranskan nelostasolla
- Mikel Artetalta ikäviä uutisia Arsenalin kapteenista
- Arsenalin pelaaja sai punaisen kortin – tuomarin tuska kävi ilmi nauhoituksesta: ”Minulla ei ole vaihtoehtoa”
- Liverpoolin ex-pelaaja haluaa takaisin Valioliigaan
- Manchester City jäi ensimmäistä kertaa tällä kaudella ilman voittoa
- Aston Villa halusi päästä eroon kapteenistaan – Unai Emery muutti tilanteen: ”Hän näki minussa jotain, mitä en itse nähnyt”
- Andy Carroll jatkaa uraansa Ranskan nelostasolla
- La Ligan puheenjohtaja toivoo Manchester Citylle asianmukaista rangaistusta: ”Valioliigan ei pitäisi murtua paineen edessä”
- Marcus Rashford iski kaksi maalia – Erik ten Hag otti kantaa itseluottamusongelmiin: ”Se on iso asia”
- Alan Shearer: Arsenal on yhdellä osa-alueella selvästi Valioliigan paras joukkue
- Lähde: Anthony Martial löysi uuden seuran