West Hamin fanit buuasivat omilleen – näin kommentoi Julen Lopetegui
West Hamin päävalmentaja Julen Lopetegui sanoo, että hän ymmärtää kannattajien turhautumisen lauantain tappiossa Chelseaa vastaan.
Hammers sortui kotikentällään vaisun esityksen päätteeksi 0-3-tappioon. Loppulukemat olivat taululla jo 47. minuutilla, eikä isäntien loppukiri ottanut tuulta alleen oikein missään vaiheessa.
– Tämä on todella turhauttava päivä, koska lähdimme isoin odotuksin peliin. Teimme valmistautumisen eteen paljon töitä. Minun on tarkasteltava ottelua uudestaan, mutta tämä oli heppoinen tapa hävitä Chelsean kaltaiselle joukkueelle, sanoi Lopetegui Athleticin mukaan.
– Me päästimme kaksi aikaista maalia ja meidän on pystyttävä parempaan. Emme pelanneet johdonmukaisesti, ja tällaisia vastustajia vastaan se kostautuu.
West Hamin kannattajat osoittivat loppuvihellyksen jälkeen mieltään buuaamalla kotijoukkueelle.
– Se on normaalia, koska me hävisimme. Heillä on oikeus valittaa ja me tiedämme sen. Ainoa ratkaisu on pelata paremmin, ja se lähtee minusta, sanoi espanjalaisluotsi.
Kesällä saapunut Lopetegui on ollut West Hamin peräsimessä kuudessa ottelussa, joista hän on voittanut kaksi ja hävinnyt kolme.
Hammers on viiden pelin jälkeen Valioliigassa 14. sijalla.
LUE MYÖS
Voita viikonloppuristeily Tukholmaan neljälle – arvo 249€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 249€ arvoisen viikonloppuristeilyn Tukholmaan!
- Kahden yön risteily neljälle hengelle. Majoitus Promenade-hytissä. Lähtö ja paluu Helsingistä.
- West Hamin fanit buuasivat omilleen – näin kommentoi Julen Lopetegui
- Manchester Unitedilla turhauttava ilta Selhurst Parkilla
- Liverpool palasi Valioliigassa voittojen tielle hienolla esityksellä
- Chelsea teki selvää jälkeä West Hamista – kotiyleisö buuasi
- Eddie Howe kommentoi Newcastlen tähden loukkaantumista – ”Siinä tapahtui outo juttu”
- Arne Slot kommentoi Liverpoolin kaatunutta siirtokohdetta – omista löytyy vaihtoehtoinen ratkaisu
- Valioliigaseuran omistaja esitti kunnianhimoisen toiveensa – ”Se on päätavoitteeni”
- Lehti: Trent Alexander-Arnold kiistää huhut miljoonatarjouksesta jalkapalloseuran omistuksesta
- Fanin kommenti särähti Man Unitedin ex-pelaajan korvaan: ”Puolustin itseäni”
- Patrick Vieira: Arsenal pakkovoiton edessä Man Cityä vastaan

- Ange Postecoglou vastasi Tottenhamin ennätyshankinnan kriitikoille – kesällä kiikarissa oli toinenkin hyökkääjä
- Fantasy Premier League: GW 5 – harkitse näitä hyökkääjiä lyhyelle aikavälille
- Valioliigaseuran omistaja esitti kunnianhimoisen toiveensa – ”Se on päätavoitteeni”
- Manchester Unitedin managerilegenda Sir Alex Ferguson ikävöi valmentamista
- James Garner kertoi miksi jätti Manchester Unitedin: ”Kysyin sitä ten Hagilta suoraan…”
- Eddie Howe kommentoi Newcastlen tähden loukkaantumista – ”Siinä tapahtui outo juttu”