Uskomaton trilleri! Man City mursi alivoimaisen Arsenalin muurit viimeisellä mahdollisella hetkellä
Manchester City ja Arsenal pelasivat sunnuntaina Etihad Stadiumilla 2-2-tasapelin Valioliigan viidennen kierroksen kärkikamppailussa.
Ottelu alkoi erikoisella tavalla, kun peli laitettiin poikki jo muutaman sekunnin jälkeen. Rodri jäi maahan pitelemään kasvojaan, kun Kai Havertz juoksi suoraan aloituspotkun jälkeen häntä kohti ja tuuppasi espanjalaispelaajaa. Rodria paikkailtiin jonkin aikaa, mutta Havertz selvisi tilanteesta ilman korttia.
Peliä oli takana vajaat kymmenen minuuttia, kun City siirtyi johtoon. Savinho käännähti taidokkaasti pallon kanssa ja vapautti läpiajoon Erling Haalandin, joka tuikkasi pelivälineen etukulmasta sisään.
Rodrin peli päättyi lopulta vartin kohdalla. Espanjalaistähti jäi pitelemään tuskaisena polveaan, kun hänen nappulansa upposivat äkillisesti nurmeen kulmapotkutilanteessa. City vaihtoi Rodrin tilalle Mateo Kovačićin.
Arsenal tuli tasoihin 22. minuutilla. Nopea vapaapotku yllättyi Cityn puolustuksen ja Gabriel Martinelli pelasi takaviistoon syötön Riccardo Calafiorille, jonka kierteinen kuti upposi takanurkkaan.
Tykkimiehet meni johtoon avausjakson lopussa. Gabriel oli jo edellisessä kulmapotkussa pitelemätön, mutta tällä kertaa hän puski pallon verkkoon karistettuaan Kyle Walkerin kannoiltaan.
Juuri ennen taukovihellystä Arsenal joutui alivoimalle. Leandro Trossard tuli myöhässä Bernardo Silvaa selkään ja aiheutti vapaapotkun. Toinen keltainen kortti tuli ajanpeluusta, kun Trossard potkaisi pallon pois.
Tauolle mentäessä Citylle oli kirjattu viisi maalintekoyritystä ja Arsenalille neljä.
Toisella puolikkaalla pallo oli lähes 90-prosenttisesti manchesteriläisten hallussa. Vajaamiehinen Arsenal pudotti käytännössä koko kentällisensä pallon alle ja keskittyi puolustamaan omaa rangaistusaluettaan.
Maalivahti David Raya sai venyä lukuisia kertoja pallon tielle ja Tykkimiesten puolustus pysytteli tiiviinä maalin edessä.
City tuli tasoihin, kun pelattiin jo lisäajan lisäaikaa. Pallo jäi kulmapotkun jälkitilanteessa pomppimaan Arsenalin maalille ja John Stones toimitti kuulan verkkoon. Maali tuli kotijoukkueen 26:sta maalintekoyrityksestä toisella jaksolla. Arsenal pääsi toisella jaksolla yrittämään maalintekoa vain kerran.
Manchester Cityllä on viiden pelin jälkeen 13 pistettä ja Arsenalilla 11.
# | Joukkue | O | V | T | H | M | P |
---|---|---|---|---|---|---|---|
1 | Manchester City Man City | 5 | 4 | 1 | 0 | 13-5 | 13 |
2 | Liverpool | 5 | 4 | 0 | 1 | 10-1 | 12 |
3 | Aston Villa | 5 | 4 | 0 | 1 | 10-7 | 12 |
4 | Arsenal | 5 | 3 | 2 | 0 | 8-3 | 11 |
5 | Chelsea | 5 | 3 | 1 | 1 | 11-5 | 10 |
6 | Newcastle | 5 | 3 | 1 | 1 | 7-6 | 10 |
7 | Brighton | 5 | 2 | 3 | 0 | 8-4 | 9 |
8 | Nottingham | 5 | 2 | 3 | 0 | 6-4 | 9 |
9 | Fulham | 5 | 2 | 2 | 1 | 7-5 | 8 |
10 | Tottenham | 5 | 2 | 1 | 2 | 9-5 | 7 |
11 | Manchester United Man Utd | 5 | 2 | 1 | 2 | 5-5 | 7 |
12 | Brentford | 5 | 2 | 0 | 3 | 7-9 | 6 |
13 | Bournemouth | 5 | 1 | 2 | 2 | 5-8 | 5 |
14 | West Ham | 5 | 1 | 1 | 3 | 5-9 | 4 |
15 | Leicester | 5 | 0 | 3 | 2 | 6-8 | 3 |
16 | Crystal Palace | 5 | 0 | 3 | 2 | 4-7 | 3 |
17 | Ipswich Town IPS | 5 | 0 | 3 | 2 | 3-8 | 3 |
18 | Southampton | 5 | 0 | 1 | 4 | 2-9 | 1 |
19 | Everton | 5 | 0 | 1 | 4 | 5-14 | 1 |
19 | Wolverhampton Wolves | 5 | 0 | 1 | 4 | 5-14 | 1 |
LUE MYÖS
Voita viikonloppuristeily Tukholmaan neljälle – arvo 249€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 249€ arvoisen viikonloppuristeilyn Tukholmaan!
- Kahden yön risteily neljälle hengelle. Majoitus Promenade-hytissä. Lähtö ja paluu Helsingistä.
- Erling Haaland lensi Norjaan
- Arsenal-legenda lyttäsi Erling Haalandin ”pelkuriteon”
- Lehti: Manchester Cityn supertähden kausi ohi
- Chelseaan jäänyt puolustaja saamassa kauden ensimmäisen mahdollisuuden
- Virallista: Everton sai uuden omistajan
- Man Cityn kapteeni ihmetteli tuomarin toimintaa Arsenalin toisessa maalissa
- Man United tarkkailee – Southamptonin valmentaja haluaa huippulupaukselle uuden sopimuksen
- Newcastlen liigacupin ottelu siirretään tulvien vuoksi
- Arsenalin pelityyli turhautti Man Cityn sankaria: ”Sitä voi kutsua fiksuksi tai likaiseksi”
- Man Cityn tähtipelaajalta kovaa palautetta Arsenalille ja tuomareille: ”Vain yksi joukkue tuli pelaamaan jalkapalloa”
- Erling Haaland lensi Norjaan
- Lehti: Manchester Cityn supertähden kausi ohi
- Arsenal-legenda lyttäsi Erling Haalandin ”pelkuriteon”
- Virallista: Everton sai uuden omistajan
- Chelseaan jäänyt puolustaja saamassa kauden ensimmäisen mahdollisuuden
- Man Cityn tähtipelaajalta kovaa palautetta Arsenalille ja tuomareille: ”Vain yksi joukkue tuli pelaamaan jalkapalloa”
- Man Cityn kapteeni ihmetteli tuomarin toimintaa Arsenalin toisessa maalissa
- Mikel Arteta ylisti pelaajiensa taistelua – Arsenal-manageri vaikeni ulosajosta: ”Ei ansaitse kommenttiani”
- Pep Guardiola kommentoi Arsenalin ajanpeluuta: ”En tiedä, kuinka monella kramppasi”
- Trent Alexander-Arnold kommentoi tulevaisuuttaan Liverpoolissa – diili päättyy ensi kesänä