Evertonin alkukausi on ollut tuloksellisesti surkea. 

Viidestä ottelusta tuloksena on yksi tasapelipiste ja Valioliigan 19. sija. Everton menetti hiljattain kahdessa peräkkäisessä ottelussa kahden maalin johtoaseman ja hävisi lopulta kummatkin pelit.

Sean Dyche piti viime kaudella Evertonin helposti kuivilla. Dychen Everton keräsi 48 pistettä, mutta seuralle langetettiin kauden mittaan yhteensä kahdeksan pisteen pisterangaistus. 40 pistettä riitti kuitenkin helposti sarjapaikan säilyttämiseen.

Pelaajaurallaan yli 120 ottelua Evertonissa pelannut Pat Nevin toivoo, ettei seura anna Dychelle potkuja. Nevinin mielestä se olisi suurin mahdollinen virhe.

– Uskon Evertonin voivan helpostikin antaa potkut Dychelle, jos asiat eivät muutu pian päälaelleen. Se olisi suurin mahdollinen virhe, jonka he voisivat tehdä. Se kertoo paljon, sillä Everton on tehnyt suuria virheitä viime vuosina, Nevin totesi Liverpool Echolle.

– Dyche on ylisuorittanut Evertonissa. Heillä on pieni budjetti hankintoja varten ja seura on menettänyt pisteitä rangaistusten seurauksena. Silti Dyche on pitänyt Evertonin Valioliigassa. On vain katsottava viime kauden sarjataulukkoa ja ymmärrettävä, mille sijalle Dyche olisi vienyt Evertonin ilman pisterangaistusta. Sitten sitä ymmärtää, miten hienoa työtä hän on tehnyt Evertonissa.

– Mielestäni Dyche olisi voitu valita viime kaudella sarjan parhaaksi valmentajaksi, kun otetaan lähtökohdat huomioon. Hän teki loistavaa työtä kaikista vastoinkäymisistä huolimatta. Dyche on ylisuorittanut todella paljon.

Everton kohtaa lauantaina Crystal Palacen Valioliigassa. Ottelu käynnistyy klo 17.00.

LUE MYÖS