Micky van de Venin viime kausi oli rikkonainen. 

Van de Ven kärsi kahdesta takareisivammasta, jotka pitivät hänet sivussa pelikentiltä yhteensä yli kahden ja puolen kuukauden ajan. Van de Ven oli kunnossa ollessaan yksi Tottenhamin parhaista pelaajista, mutta terveysongelmat eivät jättäneet topparia rauhaan.

Hollantilaistopparin alkukausi on sujunut hyvin. Van de Ven kuuluu Tottenham-luotsi Ange Postecogloun ehdottomiin luottopelaajiin.

Van de Ven, 23, otti kantaa viime kauden loukkaantumisiin Viaplayn haastattelussa.

– Kroppani tottuu Valioliigan intensiteettiin, mutta tietenkin on löydettävä oikea balanssi. On tärkeää löytää oikeat asiat, jotka auttavat parhaiten kroppaa ja palautumista. Mitä enemmän pelaat, sitä enemmän löydät balanssia. Minun on tehtävä töitä takareiteni kanssa. Teen sen eteen töitä joka päivä. On tärkeää, etten saa uutta takareisivammaa, koska ne olivat suurimmat ongelmani viime kaudella. Sain silloin kaksi takareisivammaa, joten minun on keskityttävä siihen. 

– Teen todella tarkkaan harkittuja takareisiharjoituksia. Tietenkin teen muitakin, mutta keskityn etenkin takareisiin.

Tottenham voitti sunnuntaina Manchester Unitedin Old Traffordilla 3-0. Van de Ven syötti yhden maalin komean nousunsa päätteeksi.

LUE MYÖS