Man United romahti Tottenhamia vastaan – näin Erik ten Hag selitti tappiota
Manchester United kärsi ruman 0-3-tappion kotonaan Tottenhamia vastaan sunnuntaina.
United joutui toki pelaamaan 50 minuuttia alivoimalla Bruno Fernandesin punaisen kortin myötä, mutta jo ennen ulosajoa Tottenham oli ollut selvästi parempi joukkue.
Kuuden pelatun ottelun jälkeen United on saanut kasaan vain seitsemän pistettä maalierolla 5-8. Sillä irtoaa Valioliigasta 12. sija. Bournemouthkin voi vielä mennä ohi, jos se voittaa kierroksen ottelunsa maanantaina.
Ottelun jälkeen lehdistö kysyi Unitedin päävalmentajalta Erik ten Hagilta suoraan, pelottavatko potkut.
– Ei, en mieti sellaisia asioita. Me kaikki teimme yhdessä päätöksen – omistajaporras ja johtoryhmä mukaan lukien – että pysymme yhdessä, ten Hag sanoi.
– Teimme myös selkeän päätöksen siitä, mitä meidän on parannettava, mutta se vie aikaa.
– Me kaikki olemme samassa veneessä. En minä pelkää tulevaisuuteni puolesta. Aina tulee uusi päivä ja uusi peli. Me kyllä nousemme takaisin.
Itse ottelussa United päästi taas sellaisen maalin, jota ei saisi tällä tasolla päästää. Kuten aiemmin viikolla Twenteä vastaan, taas vastustaja pääsi juoksemaan kentän läpi. Tällä kertaa se oli Micky van de Ven, joka petasi maalin Brennan Johnsonille. Ottelua oli pelattu vain pari minuuttia.
– On ihan selvää, että meidän on opittava joukkueena. Ei voi käydä kahdesti neljän päivän sisään niin, että vastustajan puolustaja kuljettaa pallon läpi kentän ilman että kukaan pysäyttää häntä.
– Ensimmäiset 30 minuuttia oli heikompaa kuin mitä me odotamme Man Unitedilta.
– Pelaajat stressaantuivat kovasti aikaisen takaiskumaalin jälkeen, ja sitten he tekivät todella huonoja ratkaisuja. Meidän olisi pitänyt pelata paremmin.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Gabriel Jesus viimeisteli sarjakauden avausmaalinsa – Arsenal murskasi Crystal Palacen
- Virallista: Southampton palkkasi uuden päävalmentajan
- Alexander Isak iski hattutempun Valioliigassa – Nottingham Forest nousi kolmanneksi sarjataulukossa
- Manchester City sai taas lunta tupaan – näin Pep Guardiola kommentoi uusinta tappiota
- Erling Haaland kritisoi peliesityksiään: ”Katson ensinnäkin itseäni…”
- Manchester City hävisi taas – Aston Villa ohitti Pep Guardiolan miehistön sarjataulukossa
- Näin Pep Guardiola kommentoi Erling Haalandin tehottomuutta – Man City -luotsi ei ole valmis muutoksiin
- Maailmanmestari George Eastham on kuollut
- Loukkaantuneelta Mason Mountilta viesti Manchester Unitedin kannattajille – ”Voin luvata yhden asian”
- Emiliano Martínez tunnusti pettymyksen syyskauteensa – näin tähtivahti kommentoi Man Cityn ongelmia
- Manchester City sai taas lunta tupaan – näin Pep Guardiola kommentoi uusinta tappiota
- Näin Pep Guardiola kommentoi Erling Haalandin tehottomuutta – Man City -luotsi ei ole valmis muutoksiin
- Alexander Isak iski hattutempun Valioliigassa – Nottingham Forest nousi kolmanneksi sarjataulukossa
- Gabriel Jesus viimeisteli sarjakauden avausmaalinsa – Arsenal murskasi Crystal Palacen
- Chelsean nuori hyökkääjä iski hattutempun – Joe Cole hämmästeli: ”Miten Barcelona päästi hänet lähtemään?”
- Virallista: Southampton palkkasi uuden päävalmentajan
- Loukkaantuneelta Mason Mountilta viesti Manchester Unitedin kannattajille – ”Voin luvata yhden asian”
- Emiliano Martínez tunnusti pettymyksen syyskauteensa – näin tähtivahti kommentoi Man Cityn ongelmia
- Erling Haaland kritisoi peliesityksiään: ”Katson ensinnäkin itseäni…”
- Ange Postecoglou vaatii kunnioitusta – ”Minä en ole ainoastaan sitä mieltä”