Arsenal ja Manchester City ovat kiinnostuneita Bayer Leverkusenin Florian Wirtzistä. Asiasta kertoo saksalaislehti Bild.

Lehden mukaan pelaajan kintereillä ovat myös Bayern München ja Real Madrid, joten hintakilpailusta voi tulla aikamoinen. Lukas Hradeckyn joukkuekaverin hintalappu on Bildin tietojen mukaan peräti 150 miljoonaa euroa.

21-vuotias Wirtz on ollut jo useamman kauden ajan joukkueensa tärkeimpiä pelaajia. Viime kaudella hyökkäävä keskikenttämies takoi 49 ottelussa tehot 18+20. Tämän kauden yhdeksän ensimmäistä ottelua ovat tuottaneet kuusi maalia ja yhden maalisyötön.

Kaiken kaikkiaan Wirtz on nuoresta iästään huolimatta pelannut Leverkusenissa jo 161 ottelua tehoin 47+51.

Saksan A-maajoukkueessakin Wirtz on esiintynyt jo 25 kertaa. Hän oli isossa roolissa kesän EM-joukkueessa ja teki kisoissa kaksi maalia.

LUE MYÖS