Manchester City palasi kahden tasapelin jälkeen Valioliigassa voittokantaan. Fulham kaatui Etihadilla runsasmaalisessa taistossa 3-2-lukemin.

Fulham iski ottelussa yllätysjohtoon 27. minuutilla. Raúl Jiménezin ovela kantapääsyöttö keskustaan avasi Andreas Pereiralle vapaan tilan viimeistellä.

Viaplay Urheilu

@ViaplayUrheilu
RAUL JIMENEZ MINKÄ TEIT!!😮‍💨🔥

#Valioliiga

City tasoitti viisi minuuttia myöhemmin. Kovacicin laukaus muutti Joachim Andersenin jalasta suuntaa ja sinkoutui Fulham-vahti Bernd Lenon selän taakse.

Kovacic teki päivän toisensa toisen puoliskon alkuun viimeistellen pallon verkkoihin noin 17 metristä Bernardo Silvan pudotuksen jälkeen.

Cityn johto kasvoi viimeisen 10 minuutin aikana. Jeremy Doku leikkasi vasemmalta laidalta ja upotti kaarevan laukauksen boksin reunalta ylänurkkaan.

Rodrigo Muniz toi vielä lopussa kavennuksellaan Fulhamin maalin päähän, mutta Cityn johtoasema piti päätösvihellykseen saakka.

Bukayo Sakalla tehokas päivä

Lontoossa Bukayo Saka oli mukana jokaisessa kolmessa maalissa, kun Arsenal onnistui kaivamaan täyden pistepotin. Southamptonin kaatui kotona 3-1-lukemin.

Saka syötti ensin Kai Havertzin ja Gabriel Martinellin maalit. Arsenalin viimeisen osuman tähtilaituri viimeisteli itse.

Brentford puolestaan jatkoi erikoislaatuista pikamaalien sarjaansa 5-3-kotivoitossa Wolvesia vastaan. Nathan Collinsin 1-0-osuma oli lontoolaisseuran neljäs peräkkäinen avausmaali alle kahteen minuuttiin.

Viaplay Urheilu

@ViaplayUrheilu
BRENTFORD mitä ihmettä!🤯

Tällä kertaa pelikello oli pyörinyt noin 75 sekuntia, kun Nathan Collins puski pallon Wolverhamptonin verkkoon.

Edelliset 3 peliä:
14.9. Yoane Wissa vs Man City 22 s
21.9. Bryan Mbeumo vs Tottenham 23 s
28.9. Bryan Mbeumo vs West Ham 37 s

#Valioliiga

Brentfordin kolmen edellisen kierroksen avausmaaleista jokainen syntyi alle 47 sekuntiin. Collinsin lisäksi päivän ottelussa maalinteossa The Bees -pelaajista onnistuivat Bryan Mbeumo, Christian Norgaard, Ethan Pinnock ja Fabio Carvalho.

Wolvesin osumista ottelussa vastasivat Matheus Cunha, Jørgen Strand Larsen ja Rayan Aït-Nouri.

Valioliigan sarjataulukko kausi 2024/2025
#JoukkueOVTHMP
1Liverpool760113-218
2Manchester City Man City752017-817
3Arsenal752015-617
4Chelsea641115-713
5Aston Villa641112-913
6Newcastle73318-712
7Fulham732210-811
8Tottenham631212-510
9Brentford731313-1310
10Brighton623110-89
11Nottingham62316-59
12West Ham722310-118
13Bournemouth72238-108
14Manchester United Man Utd62135-87
15Leicester71339-126
16Everton71247-155
17Ipswich Town IPS70436-144
18Crystal Palace70345-103
19Southampton70164-151
20Wolverhampton Wolves70169-211
Valioliigan lauantain tulokset
05.10.2024
KloOtteluTulos
19:30EvertonNewcastle0-0
17:00West HamIpswich TownIPS4-1
17:00Manchester CityMan CityFulham3-2
17:00LeicesterBournemouth1-0
17:00BrentfordWolverhamptonWolves5-3
17:00ArsenalSouthampton3-1
14:30Crystal PalaceLiverpool0-1

LUE MYÖS!