Valioliigassa on nähty viime vuosina varsin kyseenalaisia käsivirhetuomioita. 

Pallo on viety pilkulle käsivirheen vuoksi kymmeniä kertoja. Käsivirhesääntö on herättänyt paljon puhetta, sillä vain harva todella tietää, milloin käsivirheen pitäisi johtaa rangaistuspotkuun.

Englannin erotuomarijärjestö PGMOL:n puheenjohtaja Howard Webb kertoi käsivirheisiin liittyneestä sääntömuutoksesta, joka otettiin käyttöön tällä kaudella.

Tätä nykyä vain harvat tilanteet johtavat käsivirhepilkkuun. Webbin mukaan pallo viedään pilkulle vain siinä tilanteessa, jos pelaajan koetaan pelanneen tahallaan kädellään tai jos käsi on kaukana kropasta. Aiemmin pallo on viety pilkulle, vaikka käsi olisi ollut miltei kiinni kropassa.

– Konsultoimme useita tahoja viime kauden loppupuolella ja saimme selvän viestin, että Valioliigassa annetaan ihan liikaa pilkkuja käsivirheistä, vaikka pelaajan käsi olisi luonnollisessa asennossa. Sen seurauksena sanoimme tuomareille, että tästä kaudesta lähtien he katsovat vain sellaisia tilanteita, joissa pelaaja pelaa tahallaan kädellä tai käsi on kaukana kropasta.

– Olemme nähneet tällä kaudella tilanteita, joissa pallo osuu pelaajan käteen boksissa, mutta tuomarit ovat pitäneet kiinni siitä, mitä sovimme. He eivät ole viheltäneet pilkkuja, jos kyse ei ole ollut tahallisesta käsivirheestä tai todella vaikeasti hyväksyttävästä tilanteesta.

LUE MYÖS