Tyrell Malacia on ollut noin puolentoista vuoden ajan sivussa pelikentiltä.

Malacia kävi polvileikkauksessa toukokuussa 2023, mutta polven kuntoutus ei sujunut odotusten mukaisesti. 

Alun perin laitapuolustajan piti palata pelikentille kesken viime kauden, mutta toisin kävi. Malacia joutui käymään toisessa leikkauksessa ja hänen piti siten aloittaa kuntoutusprosessi alusta.

Hollantilaisen Voetbal Internationalin saamien tietojen mukaan Malacia on palaamassa pian Manchester Unitedin vahvuuteen.

Lähteen mukaan Malacia voi palata pelikentille jo lokakuun loppuun mennessä, vaikkei Manchester United halua luonnollisesti ottaa minkäänlaisia riskejä laitapuolustajansa kanssa.

Manchester United hankki Malacian Feyenoordista kesällä 2022. Malacia kuului ensimmäisellä kaudellaan Erik ten Hagin luottopelaajiin ja kellotti mukavat 2694 peliminuuttia ennen loukkaantumistaan.

LUE MYÖS