Paul Pogba pelasi Manchester Unitedissa vuodet 2016-22.

Manchester United maksoi Pogbasta sata miljoonaa euroa. Pogba esiintyi ajoittain loistavasti Manchester Unitedissa, mutta kokonaisuutena hänen aikaansa seurassa on pidetty epäonnistuneena.

Pogba palaa pelikentille maaliskuussa.

Keskikenttäpelaajan neljän vuoden mittainen pelikielto pieneni puoleentoista vuoteen. Pogba on kärsinyt siitä jo valtaosan ja saa palata joukkueharjoituksiin vuodenvaihteessa. Pogba haluaisi jatkaa uraansa Juventuksessa, mutta italialaisjätti haluaisi ennemminkin purkaa pelaajan sopimuksen.

Sky Sports haastatteli Pogbaa, joka kertoi halunneensa jättää Manchester Unitedin kesällä 2019.

– Pelasin parhaan kauteni Manchester Unitedissa, kun José Mourinho sai potkut ja Ole Gunnar Solskjær tuli hänen korvaajakseen. Kauden viimeisen ottelun jälkeen kerroin Solskjærille ja Ed Woodwardille kokevani, että kyseessä oli viimeinen kauteni seurassa ja halusin lähteä pois. Olin tuolloin 27-vuotias. Aikani Manchester Unitedissa ei mennyt niin kuin olisin halunnut. Annoin kaikkeni, mutten nähnyt seuran menevän eteenpäin. Manchester City ja Liverpool olivat meitä parempia ja lisäksi he kehittyivät koko ajan.

– Solskjær hyväksyi lähtöni ja sitten puhuin Woodwardin kanssa. Olin jo päättänyt lähteä, mutta tulin takaisin harjoituskaudelle, koska halusin olla ammattilainen. Puhuin Edin kanssa, mutta hän esti siirron. En halunnut enää pelata Manchester Unitedissa, mutta minun piti olla ammattimainen. Henkisesti en enää ollut siellä ja sitten kärsin loukkaantumisista.

LUE MYÖS