Hyökkääjälegenda Wayne Rooney sanoo yllättyneensä Thomas Tuchelin pestauksesta Englannin miesten maajoukkueen uudeksi päävalmentajaksi.

Saksalaisluotsi aloittaa roolissaan tammikuussa. Vuoden viimeisissä peleissä Englantia valmentaa väliaikaisvalmentaja Lee Carsley, joka on toiminut tehtävässä Gareth Southgaten lähdettyä EM-kisojen jälkeen.

Rooney odotti, että Englannin jalkapalloliitto (FA) olisi palkannut kotimaisen valmentajan omista riveistään.

Southgate nousi aikanaan Englannin päävalmentajaksi alle 21-vuotiaiden maajoukkueesta, josta myös Carsley nostettiin väliaikaisrooliinsa.

– Olen yllättynyt. Hän on todella hyvä valmentaja, mutta olen yllättynyt, että FA palkkasi hänet, sanoi Rooney Sky Sportsin mukaan.

– Mutta toivon hänelle kaikkea hyvää ja toivon, että hän pärjää hyvin.

– Se, mitä FA on rakentanut viimeisten 10-15 vuoden aikana, on ollut loistava alusta nuorille valmentajille. Olen yllättynyt, etteivät he ole valinneet omaa valmentajaansa, mutta kuten sanoin, he ovat tehneet päätöksensä, ja toivon hänelle kaikkea hyvää ja toivon, että hän pärjää hyvin.

Manchester Unitedin kaikkien aikojen maalintekijänä tunnettu Rooney pelasi Englannin paidassa 120 ottelua iskien niissä 53 osumaa. Hän piti pitkään myös A-maajoukkueen maaliennätystä hallussaan ennen kuin Harry Kane vei sen nimiinsä. Tätä nykyä Rooney valmentaa Plymouth Argylea Mestaruussarjassa.

LUE MYÖS