Nottingham Forestin Nunolle ja tähtipelaajalle isot rangaistukset – ”Olen yllättynyt”

Nottingham Forestin päävalmentaja Nuno Espírito Santo sanoo yllättyneensä kolmen ottelun toimitsijakiellostaan.
Pannan taustalla on Nunon saama punainen kortti viime kuun sarjaottelussa Brightonia vastaan.
Tilanne juonsi alkunsa siihen, kun Forestin Morgan Gibbs-White sai toisen keltaisen korttinsa ja joutui poistumaan kentältä. Tapahtuneen jälkeen sekä Nunolle että Brightonin päävalmentajalle Fabian Hürzelerille näytettiin punaista korttia heidän reaktioistaan.
Hürzeler sai 8 000 punnan sakon, mutta välttyi toimitsijakiellolta. Nuno taas sai 55 000 punnan sakon ja kolmen ottelun pannan, minkä lisäksi Gibbs-White määrättiin yhden ottelun pelikieltoon 20 000 punnan sakon kera.
Englannin jalkapalloliiton (FA) lausunnon mukaan Nuno ja Gibbs-White ”käyttäytyivät sopimattomasti tai puhuivat loukkaavasti” tuomareita kohtaan. Myös Hürzelerin kerrottiin käyttäytyneen sopimattomasti, mutta hänen kohdallaan ei ollut mainintaa tuomariston solvaamisesta.
– Olen yllättynyt. Se on iso rangaistus, mutta emme voi tehdä mitään, kommentoi Nuno BBC:n mukaan.
– Meillä oli kuuleminen, kaikki vaikutti normaalilta. Rangaistuksesta on päätetty, jatketaan eteenpäin.
Nunon ja Gibbs-Whiten rangaistusten lisäksi Nottingham Forestin omistajalle Evangelos Marinakisille on määrätty viiden pelin porttikielto stadionille. Rangaistuksen taustalla on hänen käytöksensä viime kuun sarjaottelussa Fulhamia vastaan. Forest on ilmoittanut valittavansa rangaistuksesta.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Nöyryyttävä murskatappio käynnisti Brightonin nousukiidon – tähtipuolustaja avasi sen merkitystä: ”Saattoi olla hyvä asia”
- Bayern München havittelee Manuel Neuerille 71 miljoonan euron seuraajaa Valioliigasta
- Erling Haalandista tehtiin rikosilmoitus – Man Cityn ex-maskotti esitti kovia syytöksiä
- Harry Redknapp laukoi röyhkeää vitsiä Thomas Tuchelista ja teki natsitervehdyksen – ”Hänet on lähetetty tuhoamaan meidät”
- Pep Guardiola: Manchester City ei ansaitse uuden suurturnauksen jättipottia
- Athletic: Tottenhamilla kärkiehdokas potkujen uhkaaman Ange Postecogloun korvaajaksi – myös kaksi muuta kandidaattia Valioliigasta
- Liverpool-topparin siirtohuhuissa uusi käänne
- PA: Alexander-Arnoldin korvaaja tiedossa – Liverpool avannut neuvottelut
- Arsenalin supertähdeltä odotettu uutinen ennen Mestarien liigan puolivälieriä: ”Hei taas”
- Valioliigan siirtoikkunaan suuri muutos ensi kesälle

- Chelsea-tähden nousukiito katkesi huumekäryyn – avasi yli 20 vuoden takaista skandaalia: ”Urani huonoin päätös”