Man Cityn tähtipelaaja kommentoi vaisua alkukauttaan: ”Jossain vaiheessa palaa loppuun”

Manchester Cityn keskikenttäpelaaja Phil Foden sanoo, että hän lähti tähän kauteen väsyneenä ja vaivojen rasittamana.
Foden, 24, pelasi viime kaudella uransa parasta jalkapalloa, ja hänet valittiin Valioliigan parhaaksi pelaajaksi.
Hänelle kertyi Cityssä 53 ottelua, niissä 27 osumaa ja 12 maalisyöttöä. Kun mukaan lasketaan pelit Englannin A-maajoukkueessa, otteluita kertyi kaikkiaan 69.
Alkaneella sesongilla Foden on saanut kritiikkiä vaisuista otteistaan ja aloittanut yli puolet peleistä vaihdossa. City-kasvatin mukaan viime kausi ja kesän EM-kisat rutistivat hänestä kaiken irti.
– Viime kaudella oli niin paljon pelejä. Annoin kaikkeni ja tulin takaisin hieman väsyneenä, mikä on normaalia, sanoi Foden Goalin mukaan.
– Se on normaalia, kun ottaa huomioon, kuinka monta ottelua me pelaamme. Jossain vaiheessa palaa loppuun. Olen ottanut askelia oikeaan suuntaan ja yritän päästä takaisin parhaalle tasolleni.
Foden uskoo, että hänen peliesityksensä paranevat, kunhan hän saa selätettyä vaivansa.
– Olin hieman väsynyt viime kauden jälkeen, olin hieman kipeä. Minulla oli myös muutamia pikkuvaivoja. Muutama juttu samaan aikaan. Mutta jos puhuu kenelle tahansa pelaajalle, kaikki ovat käyneet sen läpi, jalkapallon ylä- ja alamäet.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Englanti iski kolme maalia Latvian verkkoon MM-karsinnoissa
- João Cancelo kertoi mielipiteensä Pep Guardiolasta: ”Meillä oli erimielisyyksiä”
- Borussia Dortmund haluaa Jobe Bellinghamin
- Newcastle-puolustaja ulos – Englannin kokoonpanoon kaksi muutosta
- Nottinghamin maalipyssy loukkaantui MM-karsintojen ratkaisuottelussa
- Thomas Tuchel puhui Marcus Rashfordin ja Phil Fodenin vaikeasta karsinta-avauksesta – Englannin päävalmentaja oli tyytyväinen yhteen asiaan
- Athletic: Chelsea voi jättää Jadon Sanchon ostamatta – sopimuksessa vaihtoehtoinen ratkaisu
- Newcastle-tähti jätti maajoukkueleirin kesken
- Liverpoolin Andy Robertson ei ole valmis luopumaan paikastaan: ”Minun aikani ei ole vielä”
- Englannin uusi valmentaja Thomas Tuchel jakoi pari vinkkiä Jude Bellinghamille
- João Cancelo kertoi mielipiteensä Pep Guardiolasta: ”Meillä oli erimielisyyksiä”
- Englanti iski kolme maalia Latvian verkkoon MM-karsinnoissa
- Nottinghamin maalipyssy loukkaantui MM-karsintojen ratkaisuottelussa
- Borussia Dortmund haluaa Jobe Bellinghamin
- Rasmus Højlund kopioi Cristiano Ronaldon tuuletuksen Portugalia vastaan – näin hyökkääjälegenda reagoi
- Newcastle-puolustaja ulos – Englannin kokoonpanoon kaksi muutosta
- Athletic: Chelsea voi jättää Jadon Sanchon ostamatta – sopimuksessa vaihtoehtoinen ratkaisu
- Thomas Tuchel puhui Marcus Rashfordin ja Phil Fodenin vaikeasta karsinta-avauksesta – Englannin päävalmentaja oli tyytyväinen yhteen asiaan
- Erling Haaland ei pelkää Man Cityn potentiaalista rangaistusta
- Liverpoolin Andy Robertson ei ole valmis luopumaan paikastaan: ”Minun aikani ei ole vielä”