Manchester United pelasi torstaina Fenerbahçen vieraana 1-1-tasapelin Eurooppa-liigan kolmannessa ottelussaan.

Kotijoukkueen puikoissa oli Unitedin entinen manageri José Mourinho, joka sai suoran punaisen kortin vajaan tunnin kohdalla.

Ulosajoa edelsi kiistanalainen tilanne, jossa manchesterilaisten Manuel Ugarte oli kaatanut Fenerbahçen pelaajan rangaistusalueella, mutta pilkkua ei kuulunut.

Terävästä kielestään tunnettu Mourinho protestoi tilannetta siinä määrin, että erotuomari Clément Turpin nosti hänelle punaisen kortin.

Turpin tunnetaan yhtenä Ranskan parhaista tuomareista, joka on viheltänyt niin arvokisoissa kuin eurocupien finaaleissa. Mourinho ylisti oikeudenjakajaa pelin jälkeen sarkastisesti.

– Erotuomari kertoi minulle jotain uskomatonta. Hän sanoi, että näki samaan aikaan, mitä rangaistusalueella tapahtui ja miten minä käyttäydyin sivurajalla. Onnittelen häntä, koska hän on aivan uskomaton, sanoi portugalilaisluotsi BBC:n mukaan.

– Peli pyörii sadan mailin tuntivauhtia, hänellä oli yksi silmä pilkkutilanteessa ja toinen silmä minun käyttäytymisessäni penkillä. Siksi hän on yksi maailman parhaista tuomareista.

Mourinho myös sanoi, ettei aio valittaa punaisesta kortistaan, koska hän uskoisi sen johtavan ”puolen vuoden” toimitsijakieltoon.

Eurooppa-liigan sarjataulukko

LUE MYÖS