Ipswichin pelaajalla historiallisen epäonninen peli – ”Hän palaa vahvempana takaisin”
Ipswich Townin puolustaja Harry Clarke halunnee unohtaa lauantain ottelunsa Brentfordia vastaan mahdollisimman pian.
Clarke, 23, pelasi uransa toista pääsarjaottelua ja pääsi ensimmäistä kertaa avaukseen Valioliigassa, mutta hänen pelinsä meni pieleen useallakin tavalla.
Ensiksi Clarke teki oman maalin, sitten hän aiheutti rangaistuspotkun ja lopuksi hän sai punaisen kortin 69. minuutilla. Brentford voitti ottelun 4-3.
Valioliigassa on vain kerran aiemmin nähty vastaava kolmen suora, kun Southamptonin Jan Bednarekilla oli epäonninen peli Manchester Unitedia vastaan helmikuussa 2021.
Ipswichin päävalmentaja Kieran McKenna asettui pelaajansa tueksi.
– Tämä oli hänen Valioliiga-debyyttinsä [avauskokoonpanossa], eikä hän ollut pelannut avauksessa sitten huhtikuun. Hän tulee saamaan runsaasti tukea meiltä, kommentoi McKenna Goalin mukaan.
– Hän teki joitain hyviä juttuja, mutta tietysti myös puolustuspäässä sattui jotain asioita, joissa on pystyttävä parempaan.
– Hän on nuori pelaaja Valioliiga-debyytissään, palaamassa kentälle ison loukkaantumisen jälkeen. Meidän oli loukkaantumistemme takia heitettävä hänet suoraan joukkueeseen, vaikka ideaalitilanteessa hän olisi ehkä tullut penkiltä sisään, kuten muilla pelaajilla ja meidän kulttuurissamme on tapana.
– Olen varma, että hän ottaa virheensä niskoilleen, ottaa niistä opikseen ja tekee kovasti töitä niiden eteen ja palaa vahvempana takaisin.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Manchester United hankkimassa uuden laitapelaajan – hintana reilut 35 miljoonaa euroa
- Telegraph: Al-Hilal haluaa Mohamed Salah’n riveihinsä kesällä
- Manchester City täräytti kaksi uutta pelaajahankintaa
- Manchester United kaappaa 18-vuotiaan lupauksen Arsenalista
- Loppumetrien tarjouskilpailu käynnissä maajoukkuepelaajasta
- Rio Ferdinand kritisoi Rasmus Højlundia – kertoi miten hyökkääjän heikkoudet vaikuttavat Manchester Unitediin
- Jamie Carragher kaavailee Brentford-tähdestä Mohamed Salah’n korvaajaa
- Newcastle haluaa tehdä pitkän jatkosopimuksen Alexander Isakin kanssa – asetti hyökkääjälle hurjan hintalapun
- Fabrizio Romano: Newcastle-laituri siirtymässä takaisin entiseen seuraansa
- Virgil van Dijk hehkuttaa Liverpoolin keskikenttäpelaajan kehitystä – ”Maailmanluokan pelaaja”

- Rúben Amorimilta tyly kommentti Marcus Rashfordin tilanteesta – näin Man United -valmentaja viettää 40-vuotissyntymäpäiviään
- Arsenalille kyseenalaisen tuomion viheltänyt erotuomari sai uhkauksia – ”Vastenmielisiä hyökkäyksiä”