Graham Potter kertoi miksei ole palannut valmentamisen pariin
Graham Potter sai potkut Chelsean päävalmentajan paikalta maalis-huhtikuun vaihteessa 2023.
Potter on ollut työttömänä yli puolentoista vuoden ajan, eikä ole toistaiseksi palannut valmentamisen pariin.
Potter on kuitenkin valmis uuteen haasteeseen ja etsii parhaillaan itselleen sopivaa vaihtoehtoa.
High Performance -podcast haastatteli Potteria, joka kertoi mielipiteensä menneestä ja tulevasta.
Potter kokee tehneensä oikean ratkaisun päätettyään, ettei palaa valmentamisen pariin heti Chelsea-potkujen jälkeen.
– Mielestäni minulla on nyt tarpeeksi energiaa ja perspektiiviä asioihin. Sain mahdollisuuden viettää aikaa bisneksen ulkopuolella ja yritin käyttää sen perheeni ja ystävieni kanssa. Pistin elämäni parempaan balanssiin. Olen nyt parempi versio itsestäni kuin silloin, kun minusta maksettiin yli 20 miljoonaa euroa.
– Elämä on tällaista. Tuollaisia asioita on yritettävä, vaikkei ne lopulta toimineetkaan. Tunnen oloni selvästi paremmaksi kuin aiemmin. Tarvitsin tätä. Ihmiset sanovat, että olen ollut poissa valmentamisesta, mutta mielestäni olisin tehnyt virheen, jos olisin palannut heti valmentamaan. Vaikka egoni vaati paluuta valmentamisen pariin päästäkseni todistamaan itseni, niin ajattelin, että haluan kuitenkin seuraavan 10-15 vuoden menevän juuri niin kuin haluan.
Potter on kieltäytynyt tarjouksista edellisen puolentoista vuoden aikana. Potterin mukaan on tärkeää, että hän kokee sopivansa loistavasti uuteen pestiin – oli se sitten missä tahansa. Väärään paikkaan on turha mennä.
– Olen kieltäytynyt työtarjouksista. Ne eivät ole olleet oikeanlaisia tarjouksia, enkä koe olleeni valmis. Olen jännittynyt siitä, mitä tuleman pitää. Olen ollut onnekas voidessani valmentaa näin pitkään eri tasoilla ja eri maissa.
– Mielestäni minun on samaistuttava siihen ideaan, mitä seura haluaa olla ja mitä ihmiset haluavat tapahtuvan seurassa. Sitten on katsottava, miten arvoni ja persoonani sopivat siihen ympäristöön. Ja olenko juuri se valmentaja, jonka muut haluavat sinne. Kummankin on toteuduttava.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Bundesliigan maalitykki haluaa Man Cityyn – hurja hintalappu
- David Moyes neuvottelee Valioliiga-pestistä
- Manchester Unitedin nuorelle tähdelle pitkä jatkosopimus
- Virallista! Sean Dychelle potkut Evertonista
- Valioliiga-putoaja kyntää syvällä – valmentaja vaihtoon
- Chelsean nuorukainen Dortmundin kiikarissa – lontoolaisilla tiukat ehdot
- Evertonin Ashley Young, 39, saattaa kohdata poikansa FA Cupissa: ”Se olisi koko urani huippu”
- Wolverhampton hankki Norsunluurannikon maajoukkuetopparin – siirtosumma 20 miljoonaa euroa
- Douglas Luiz saattaa palata Valioliigaan tammikuussa
- Manchester City neuvottelee tammikuun isoimmasta hankinnasta
- Liigacupin välierässä järkyttävä loukkaantuminen – Tottenham-pelaaja liikkumattomana
- Tottenhamin uusi värväys nollasi Liverpoolin – lontoolaisseuralta helpottava tieto keskikenttäpelaajan hirvittävästä loukkaantumisesta
- Mikel Artetan kommentit puhuttivat: ”Keksii tekosyitä”
- Manchester City neuvotteluissa Bundesliigan maalitykistä
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Mohamed Salah’n somepostauksesta: ”Jos keskityt siihen Liverpoolin päävalmentajana…”
- Manchester City neuvottelee tammikuun isoimmasta hankinnasta
- Fabrizio Romano: West Hamin uusi päävalmentaja selvillä
- ESPN: Liverpool luottavainen Mohamed Salah’n ja Virgil van Dijkin jatkon suhteen
- West Ham antoi Julen Lopeteguille potkut
- Lisätietoja Wolves-tähden jatkosopimuksesta – putoaminen voi käydä kalliiksi