Ranskan pääsarjaseura Lensissä hienoa syyskautta pelaava toppari Abdukodir Khusanov, 20, on herättänyt kiinnostusta Valioliigassa.

Telegraphin saamien tietojen mukaan Tottenham ja Newcastle ovat kiinnostuneet Khusanovista.

Nuoresta iästään huolimatta Uzbekistanin A-maajoukkueen luottopelaajiin lukeutuva Khusanov on nimetty elokuun jälkeen yhdeksän kertaa Lensin avauskokoonpanoon Ligue 1:ssä. Kaksi ottelua meni sivuun pelikiellon vuoksi, mutta niitä lukuun ottamatta toppari on ollut viikosta toiseen joukkueensa avauksessa ja pelannut mallikkaasti.

Telegraphin mukaan Lens voisi saada nuoresta lupauksestaan noin 30 miljoonaa euroa, vaikka hankki hänet Valko-Venäjältä 100 000 eurolla puolitoista vuotta sitten. Valioliigaseurojen lisäksi myös PSG:n on kerrottu tarkkailevan Khusanovia.

Tottenham haluaa hankkia uuden topparin tammikuun siirtoikkunassa. Tottenham on kärsinyt merkittävistä loukkaantumisongelmista puolustuksessaan ja kaipaa vahvistuksia kesken kauden.

LUE MYÖS