Valioliigan joulukierros alkaa tuttuun tapaan lauantaina. Tässä jaksossa käsitellään kapteenin valintaa sekä toimituksen joukkuetta. 

Kapteeni

Kapteenin valinta on tällä viikolla jälleen hankalaa ainakin datan mukaan hankalaa. Mohamed Salah sijoittuu pisteodottamassa juuri ja juuri Cole Palmerin yläpuolelle. Oikea valinta kapteeniksi on tällä viikolla juurikin Salah.

Lähde: FPLreview

Palmer ja Chelsea kohtaavat Evertonin vieraissa, mikä ei ole alkukauden ongelmista huolimatta enää helppo tehtävä. Everton on saanut järjestettyä puolustuspelinsä uuteen uskoon, ja joukkueen päästettyjen maalien odottama viimeiseltä seitsemältä viikolta on vain 0,9 ottelua kohden.

Salah kohtaa puolestaan Tottenhamin vieraissa. Tottenham päästi kolme maalia Manchester Unitedia vastaan Englannin liigacupissa, minkä lisäksi joukkue kärsii suurista loukkaantumisongelmista puolustuksessa. Ainakin Vicario, Cristian Romero ja Micky van de Ven ovat varmuudella pois kokoonpanosta.

Palmer voi yhä onnistua maalinteossa useammin kuin kerran, mutta tehtävä on huomattavasti haastavampi puolustuksellisesti kompaktia Evertonia kuin loukkaantumisten runtelemaa, korkeaa linjaa pelaavaa Tottenhamia vastaan. 

Toimituksen joukkue

Toimituksen joukkue ryhmittyy peliviikolle 17 yllä olevalla kokoonpanolla. Kapteeninnauhan saa käteensä odotetusti Salah. Joukkue uudistui viime viikolla Bukayo Sakan, Jurriën Timberin, Dominic Solanken, Trent Alexander-Arnoldin ja Levi Colwillin tultua joukkueeseen.

Iisakki Lehtonen

LUE MYÖS