Ange Postecoglou vaatii valioliigavalmentajille enemmän kunnioitusta. Tottenham-luotsin hyökkäysvoittoinen jalkapallo on kerännyt kritiikkiä epätasaisen kauden aikana.

Tottenham johti torstaina Liigacupin puolivälierässä Manchester Unitedia 3-0-lukemin, mutta selvisi jatkoon lopulta vain yhden maalin erolla. Ennen viime viikonlopun Southampton-ottelua Spursilla oli takana viiden ottelun mittainen voitoton jakso kaikki kilpailut mukaan lukien.

– Sitä tuntee, että se 26 vuotta tekemäsi kova töitä ansaitsee enemmän kunnioitusta. Minä en ole ainoastaan sitä mieltä. Olen nähnyt saman tapahtuvan Unai Emerylle ja Nuno Espirito Santolle, kun hän oli täällä Tottenhamissa, Postecoglou kommentoi BBC:lle.

Tottenham on 16 kierroksen jälkeen Valioliigassa sijalla 10. Lontoolaisseura isännöi sunnuntaina sarjaa johtavaa Liverpoolia.

Tottenhamin maaliero on heikosta sarjasijoituksestaan huolimatta Valioliigan kärkipäätä. Spurs on tehnyt 36 maalia ja päästänyt 19.

Vain Valioliigan kärkikaksikon Liverpoolin ja Chelsean maalierot ovat Tottenhamia parempia.

– Ymmärrän, etteivät kaikki ole minun toimintapani faneja. Jokaisella voi olla eri mielipiteitä pelitavastani. Se on normaalia ja tervettä, mutta osa siitä kritiikistä on ollut varsin vähättelevää, Postecoglou lisäsi.

Valioliigan 17. kierroksen ottelut
PvmOtteluKlo
14.01.2025BrentfordManchester CityMan City21:30
14.01.2025West HamFulham21:30
14.01.2025ChelseaBournemouth21:30
14.01.2025NottinghamLiverpool22:00
15.01.2025EvertonAston Villa21:30
15.01.2025LeicesterCrystal Palace21:30
15.01.2025NewcastleWolverhamptonWolves21:30
15.01.2025ArsenalTottenham22:00
16.01.2025Ipswich TownIPSBrighton21:30
16.01.2025Manchester UnitedMan UtdSouthampton22:00

LUE MYÖS!