West Ham harkitsee potkuja päävalmentajalleen Julen Lopeteguille, kertoo BBC.

Sisäpiirilähteet ovat kiistäneet BBC:lle, että Lopetegui, 58, olisi jo saanut kenkää, mutta espanjalaisluotsi on valtavien paineiden alla.

Lopetegui oli saada lähtöpassit jo viime kuussa, mutta sitten hän siivitti joukkueensa neljän ottelun tappiottomaan putkeen, West Hamin pisimpään tällä kaudella.

Viime aikoina tulokset ovat kuitenkin taas kääntyneet laskuun. Hammers sai peräkkäin pataan 0-5 Liverpoolilta ja 1-4 Manchester Cityltä, mikä jätti joukkueen Valioliigassa 14:ksi, seitsemän pisteen päähän putoamisviivasta.

Lopetegui siirtyi West Hamiin viime kesänä David Moyesin seuraajaksi. Hän on johdattanut Hammersin 22 otteluun, jousta joukkue on voittanut seitsemän, kun kaikki kilpailut lasketaan mukaan.

LUE MYÖS