Hollantilaistähti liekeissä Liverpoolilla – sensaatioseuran upea putki katkesi nöyryytykseen

Cody Gakpo oli mukana kolmessa maalissa, kun Liverpool murjoi kotonaan Ipswichin. Hollantilainen viimeisteli kaksi osumaa ja syötti yhden The Redsin 4-1-voitossa.
Liverpool johtaa voiton myötä sarjaa edelleen kuuden pisteen erolla Arsenaliin yhden ottelun vähemmän pelanneena.
Ipswichille huolia tappion lisäksi toi laituri Wes Burnsin pahannäköinen loukkaantuminen avauspuoliskolla. Polvensa taklaustilanteessa loukannut Burns kannettiin paareilla sivuun kentältä.
Liverpool aloitti ottelussa maalinteon jo 11. minuutilla, kun Dominik Szoboszlai viimeisteli matalan laukaukseen oikeaan alakulmaan. Etumatka kasvoi 35. minuutilla kahteen maaliin. Gakpo tarjoili, kun Mohamed Salah täräytti laukauksensa lähietäisyydeltä vieraiden maalin kattoon.
Liverpool iski vielä kolmannen maalin ennen taukoa. Christian Walton torjui Szoboszlain laukauksen eteensä, ja Gakpo pääsi viimeistelemään vapaasti tyhjiin.
Liverpool osui vielä kerran toisella jaksolla. Asialla oli jälleen Gakpo, joka puski maalinedustalta Trent Alexander-Arnoldin keskityksen sisään. Myös Ipswich sai ottelun loppuhetkillä pientä lohtua, kun Jacob Greaves pukkasi kavennusmaalin kulmapotkusta.
Pisteet jäivät kuitenkin Liverpoolille kolmen maalin erolla.
Punaista nähnyt Arsenal pelastui – Nottinghamin putki katkesi
Samaan aikaan Arsenal kukisti Wolverhamptonin vieraskentällä. Tykkimiehet haki mukaansa tärkeän 1-0-voiton.
Arsenal joutui avauspuoliskon lopulla miesalivoimalle Myles Lewis-Skellyn ensimmäisen jakson lopun ulosajon myötä. 18-vuotias laitapuolustaja sai kyseenalaisen punaisen kortin katkaistuaan Wolvesin vastaiskun kampittamalla Matt Dohertyn.
Wolves tasoitti kuitenkin tilannetta 20 minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä, kun isäntien keskikenttäpelaaja Joao Gomes hankki myös itselleen ulosajon toisella varoituksellaan. Arsenalin voittomaalin laukoi Riccardo Calafiori neljä minuuttia myöhemmin.
Liverpoolin kilpakumppaneista sen sijaan Nottingham Forestin yhdeksän ottelun mittainen tappioton jakso tuli päätökseen. Forest hävisi Bournemouthin vieraana murskaavin 0-5-lukemin.
Kirsikoilla maalinteossa onnistuivat Justin Kluivert, hattutempun iskenyt Dango Outtara ja Antoine Semenyo.
Pvm | Ottelu | Tulos |
---|---|---|
27.02.2025 | West Ham – Leicester | 2-0 |
26.02.2025 | Liverpool – Newcastle | 2-0 |
26.02.2025 | Manchester UnitedMan Utd – Ipswich TownIPS | 3-2 |
26.02.2025 | Tottenham – Manchester CityMan City | 0-1 |
26.02.2025 | Nottingham – Arsenal | 0-0 |
26.02.2025 | Brentford – Everton | 1-1 |
25.02.2025 | Chelsea – Southampton | 4-0 |
25.02.2025 | Crystal Palace – Aston Villa | 4-1 |
25.02.2025 | WolverhamptonWolves – Fulham | 1-2 |
25.02.2025 | Brighton – Bournemouth | 2-1 |
# | Joukkue | O | V | T | H | M | P |
---|---|---|---|---|---|---|---|
1 | Liverpool | 28 | 20 | 7 | 1 | 66-26 | 67 |
2 | Arsenal | 27 | 15 | 9 | 3 | 51-23 | 54 |
3 | Nottingham | 27 | 14 | 6 | 7 | 44-33 | 48 |
4 | Manchester City Man City | 27 | 14 | 5 | 8 | 53-37 | 47 |
5 | Chelsea | 27 | 13 | 7 | 7 | 52-36 | 46 |
6 | Newcastle | 27 | 13 | 5 | 9 | 46-38 | 44 |
7 | Bournemouth | 27 | 12 | 7 | 8 | 45-32 | 43 |
8 | Brighton | 27 | 11 | 10 | 6 | 44-39 | 43 |
9 | Fulham | 27 | 11 | 9 | 7 | 40-36 | 42 |
10 | Aston Villa | 28 | 11 | 9 | 8 | 40-45 | 42 |
11 | Brentford | 27 | 11 | 5 | 11 | 48-43 | 38 |
12 | Crystal Palace | 27 | 9 | 9 | 9 | 35-33 | 36 |
13 | Tottenham | 27 | 10 | 3 | 14 | 53-39 | 33 |
14 | Manchester United Man Utd | 27 | 9 | 6 | 12 | 33-39 | 33 |
15 | West Ham | 27 | 9 | 6 | 12 | 32-47 | 33 |
16 | Everton | 27 | 7 | 11 | 9 | 30-34 | 32 |
17 | Wolverhampton Wolves | 27 | 6 | 4 | 17 | 37-56 | 22 |
18 | Ipswich Town IPS | 27 | 3 | 8 | 16 | 26-57 | 17 |
19 | Leicester | 27 | 4 | 5 | 18 | 25-61 | 17 |
20 | Southampton | 27 | 2 | 3 | 22 | 19-65 | 9 |
LUE MYÖS!
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Fulham-pelaaja sai rasistisia viestejä Man United -voiton jälkeen – ”Vastaavia tekoja ei voi hyväksyä”
- Wayne Rooney toivoisi ex-hyökkääjälle uutta mahdollisuutta Manchester Unitedissa – ”Haluaisin vielä nähdä hänet”
- Ulosajetun Newcastle-tähden cup-finaali jäämässä välistä – näin kommentoi Eddie Howe
- Pep Guardiola latoi kritiikkiä FA Cupin pallosta – ”Montako laukausta meni yli?”
- Pep Guardiola antoi positiivisen päivityksen Rodrin tilanteesta
- Wayne Rooney kertoi mielipiteensä Rúben Amorimin kommenteista: ”Mielestäni on hieman naiivia puhua siitä”
- FA Cupin puolivälieräparit arvottu
- Bernd Leno torjui kaksi pilkkua – Fulham pudotti Manchester Unitedin FA Cupista
- Danny Welbeck pudotti maalillaan Newcastlen FA Cupista – Anthony Gordon sai suoran punaisen kortin
- Pep Guardiola korosti tammikuun hankintojen merkitystä Manchester Cityn loppukaudelle – ”Meillä ei olisi muuten mahdollisuutta”
- FA Cupin puolivälieräparit arvottu
- Wayne Rooney kertoi mielipiteensä Rúben Amorimin kommenteista: ”Mielestäni on hieman naiivia puhua siitä”
- Pep Guardiola latoi kritiikkiä FA Cupin pallosta – ”Montako laukausta meni yli?”
- Ulosajetun Newcastle-tähden cup-finaali jäämässä välistä – näin kommentoi Eddie Howe
- Bernd Leno torjui kaksi pilkkua – Fulham pudotti Manchester Unitedin FA Cupista
- Wayne Rooney toivoisi ex-hyökkääjälle uutta mahdollisuutta Manchester Unitedissa – ”Haluaisin vielä nähdä hänet”
- Matheus Cunha sai punaisen kortin väkivaltaisesta teosta – pillastunut tähtihyökkääjä raahattiin kentältä
- Pep Guardiola antoi positiivisen päivityksen Rodrin tilanteesta
- Rúben Amorim otti kantaa Man Unitedissa tapahtuvaan myllerrykseen – ”Me teemme tätä menestyäksemme”
- Danny Welbeck pudotti maalillaan Newcastlen FA Cupista – Anthony Gordon sai suoran punaisen kortin