Virgil van Dijk hehkuttaa Liverpoolin keskikenttäpelaajan kehitystä – ”Maailmanluokan pelaaja”

Virgil van Dijk on ylpeä Ryan Gravenberchin kehityksestä Liverpoolin avainpelaajaksi. Hollantilaisen rooli on kasvanut merkittävästi toisella kaudellaan Anfieldillä.
Syyskuussa 2023 Bayern Münchenista saapunut Gravenberch, 22, esiintyi Jürgen Klopin viimeisellä kaudella avauksessa vain 12 valioliigaottelussa. Keskikenttäpelaaja on aloittanut tällä kaudella jokaisessa 22 ottelussa Arne Slotin alaisuudessa.
Liverpool myös johtaa Valioliigaa kuuden pisteen erolla Arsenaliin yhden ottelun vähemmän pelanneena.
– Hän ei pelannut viime kaudella näin paljon, mutta me näimme hänen laadukkuutensa. Tärkeintä oli pitää hänen päänsä nöyränä ja täydessä työnteossa, van Dijk kommentoi Liverpoolin verkkosivuilla.
– Hän on ansainnut tällä kaudella luottamusta ja itseluottamus on kasvanut. Hän pystyy osoittamaan taitonsa viikottain. Olen hyvin vaikuttunut hänestä. En vain kentällä, vaan myös sen ulkopuolella.
– Hän on edelleen nuori, mutta hän on kasvamassa mieheksi. Se tapa, miten lähestyt otteluja kentällä ja sen ulkopuolella on avain maailmanluokan pelaajaksi.
– Hän on osoittanut esityksissään johdonmukaisuutta ja on nyt maailmanluokan pelaaja. Hän voi myös tulla vain paremmaksi. Hän oppii vaikeista tilanteista otteluissa. Hän on ollut tällä kaudella lähes virheetön. Olen niin ylpeä.
LUE MYÖS!
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Wayne Rooney toivoisi ex-hyökkääjälle uutta mahdollisuutta Manchester Unitedissa – ”Haluaisin vielä nähdä hänet”
- Ulosajetun Newcastle-tähden cup-finaali jäämässä välistä – näin kommentoi Eddie Howe
- Pep Guardiola latoi kritiikkiä FA Cupin pallosta – ”Montako laukausta meni yli?”
- Pep Guardiola antoi positiivisen päivityksen Rodrin tilanteesta
- Wayne Rooney kertoi mielipiteensä Rúben Amorimin kommenteista: ”Mielestäni on hieman naiivia puhua siitä”
- FA Cupin puolivälieräparit arvottu
- Bernd Leno torjui kaksi pilkkua – Fulham pudotti Manchester Unitedin FA Cupista
- Danny Welbeck pudotti maalillaan Newcastlen FA Cupista – Anthony Gordon sai suoran punaisen kortin
- Pep Guardiola korosti tammikuun hankintojen merkitystä Manchester Cityn loppukaudelle – ”Meillä ei olisi muuten mahdollisuutta”
- Rúben Amorim otti kantaa Man Unitedissa tapahtuvaan myllerrykseen – ”Me teemme tätä menestyäksemme”
- FA Cupin puolivälieräparit arvottu
- Wayne Rooney kertoi mielipiteensä Rúben Amorimin kommenteista: ”Mielestäni on hieman naiivia puhua siitä”
- Bernd Leno torjui kaksi pilkkua – Fulham pudotti Manchester Unitedin FA Cupista
- Pep Guardiola latoi kritiikkiä FA Cupin pallosta – ”Montako laukausta meni yli?”
- Matheus Cunha sai punaisen kortin väkivaltaisesta teosta – pillastunut tähtihyökkääjä raahattiin kentältä
- Ulosajetun Newcastle-tähden cup-finaali jäämässä välistä – näin kommentoi Eddie Howe
- Pep Guardiola antoi positiivisen päivityksen Rodrin tilanteesta
- Rúben Amorim otti kantaa Man Unitedissa tapahtuvaan myllerrykseen – ”Me teemme tätä menestyäksemme”
- Danny Welbeck pudotti maalillaan Newcastlen FA Cupista – Anthony Gordon sai suoran punaisen kortin
- Man Unitedin Alejandro Garnacho joutuu maksamaan illallisen joukkueelle