Pep Guardiola uskoo Manchester Cityn saman ongelman toistuneen tiistaina Mestarien liigassa. City hävisi ensimmäisen pudotuspelikierroksen avausosaottelun Real Madridille kotonaan 2-3-lukemin.

City menetti johtoasemansa vain viisi minuuttia ennen täyttä aikaa, kun Brahim Díaz tälläsi pallon sisään Edersonin torjuttua Viníciuksen laukauksen eteensä.

Lisäajan lopussa puolestaan Vinícius syötti Jude Bellinghamin viimeistelemään vieraiden voittomaalin. Vastaavat johtoaseman hukkauksia on tapahtunut Citylle tällä kaudella useasti.

– Tämä on tapahtunut monesti tällä kaudella. Minä tiedän Real Madridin laadukkuuden. Otimme pelin toisella puoliskolla haltuun ja yritimme hyökätä liian nopeasti. Tätä tapahtuu, koska olemme poikkeuksellinen joukkue, Guardiola kommentoi lehdistölle.

– Tämä on tapahtunut niin useasti tällä kaudella. Vääriä ratkaisuja, siinä kaikki. Hyväksyn tämän. Kyse ei ole vain minusta tai joukkueesta, vaan meistä kaikista.

– Me emme ole tarpeeksi vakaita. Olen ollut täällä vuosia ja me olemme olleet erityislaatuinen joukkue ja todellinen kone joka kolmas päivä. Tänä vuonna hyväksyn, jos vastustaja on ollut parempi, mutta en ole pystynyt antamaan pelaajille kärsivällisyyttä käsitellä näitä tilanteita. Se on totuus.

– Me olemme kaikki vastuussa tästä, eikä vain pelaajat. Minun olisi helppo syyttää jotakin pelaajaa, mutta se olisi naurettavaa, eikä se toimi niin. Kyse on ensimmäisenä minusta ja sitten pelaajista.

– Totuus on se, että me emme ole olleet näissä hetkissä tarpeeksi tasapainoisia. Tämä päivä ei ole poikkeus, se on tapahtunut monta kertaa.

City kohtaa Real Madridin vieraskentällä toisessa osaottelussa ensi viikon keskiviikkona. Ottelu alkaa kello 22:00.

LUE MYÖS!