Rúben Amorim otti kantaa Man Unitedissa tapahtuvaan myllerrykseen – ”Me teemme tätä menestyäksemme”

Rúben Amorim uskoo Manchester Unitedin olevan oikealla tiellä menestyäkseen tulevaisuudessa kentällä ja sen ulkopuolella. Portugalilaisvalmentaja kokee kehittyneensä valmentajana kolmen kovan kuukauden aikana Manchesterissa.
Man Unitedin viime ajat ovat olleet vaiheikkaita. Joukkue nousi tasapeliin viikko sitten lauantaina Evertonia vastaan 2-2-lukemin ja voitti vajaamiehisenä Ipswichin 3-2 keskiviikkona.
Samalla on tapahtunut myös kentän ulkopuolella. Man Unitedin toimitusjohtaja Omar Berrada ilmoitti alkuviikosta, että jopa 200:n seuran henkilökunnan jäsenen työpaikka on vaarassa suurten leikkausten ollessa käynnissä.
Man United päättää tänään viikon FA Cupin viidennen kierroksen kotiottelulla Fulhamia vastaan. Amorim uskoo nyt tehtävien päätösten olevan oikeita valoisampaa tulevaisuutta ajatellen.
– Näen selkeän suunnitelman ja näen myös seurajohdolla sen. He tekevät nyt vaikeita muutoksia, Amorim kommentoi lehdistölle ennen sunnuntain ottelua.
– Nämä päätökset eivät kerää suosiota, mutta he tekevät niitä, koska heillä on näkemys. Meidän täytyy saada tulevaisuudessa tuloksia. Muutoksia voi tehdä vaikka kuinka paljon, mutta jos tuloksia ei tule, ihmiset eivät luota tai ole tyytyväisiä.
– Hyvä asia on, että meillä on nyt polku, jota kulkea. Meillä on nyt vaikeaa, mutta teemme tätä menestyäksemme tulevaisuudessa.
Amorim jätti tehtävänsä Sportingissa kesken kauden saavuttuaan Manchesteriin potkut saaneen Erik ten Hagin korvaajaksi. Tappioita on tullut tasaiseen tahtiin ja United löytyy Valioliigan sarjataulukosta sijalta 14.
Eurooppa-liigan tai FA Cupin voittaminen näyttää tällä hetkellä Man Unitedille ainoalta vaihtoehdolta pelata ensi kaudella europelejä. Amorim uskoo kolmen raskaan kuukauden kehittäneen häntä valmentajana.
– On vaikea sanoa, että olisin parempi valmentaja, koska emme voita otteluja. Uskon kuitenkin, että nämä kolmen kuukauden kokemukset ovat tehneet minusta kokonaisvaltaisemman valmentajan, Amorim arvioi.
– Joskus sitä täytyy hävitä ja olla vaikeassa tilanteessa kasvaakseen. Minä en kuole siihen, jos häviämme kolme ottelua peräkkäin. Olen oppinut sen täällä. Opin paljon itsestäni ja pelaajista, mutta suosin siitä huolimatta enemmän pelien voittamista.
LUE MYÖS!
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Pep Guardiola latoi kritiikkiä FA Cupin pallosta – ”Montako laukausta meni yli?”
- Pep Guardiola antoi positiivisen päivityksen Rodrin tilanteesta
- Wayne Rooney kertoi mielipiteensä Rúben Amorimin kommenteista: ”Mielestäni on hieman naiivia puhua siitä”
- FA Cupin puolivälieräparit arvottu
- Bernd Leno torjui kaksi pilkkua – Fulham pudotti Manchester Unitedin FA Cupista
- Danny Welbeck pudotti maalillaan Newcastlen FA Cupista – Anthony Gordon sai suoran punaisen kortin
- Pep Guardiola korosti tammikuun hankintojen merkitystä Manchester Cityn loppukaudelle – ”Meillä ei olisi muuten mahdollisuutta”
- Rúben Amorim otti kantaa Man Unitedissa tapahtuvaan myllerrykseen – ”Me teemme tätä menestyäksemme”
- Chelsea sijoitti miljoonia tulevaisuuden nimeen – edustusjoukkuedebyytti vielä tekemättä
- Matheus Cunha sai punaisen kortin väkivaltaisesta teosta – pillastunut tähtihyökkääjä raahattiin kentältä

- Man Unitedin Alejandro Garnacho joutuu maksamaan illallisen joukkueelle
- Chelsea sijoitti miljoonia tulevaisuuden nimeen – edustusjoukkuedebyytti vielä tekemättä
- Pep Guardiola korosti tammikuun hankintojen merkitystä Manchester Cityn loppukaudelle – ”Meillä ei olisi muuten mahdollisuutta”
- Julián Álvarez paljasti miksi jätti Manchester Cityn