Kaikista ei tule Valioliiga-tähtiä – läpimurtopelaajan entisen akatemiatoverin twiitistä tuli somehitti: ”Toinen on menossa Unitediin, toinen tankkasi juuri bensaa vitosella”

Crystal Palacen laitapuolustaja Aaron Wan-Bissaka on tällä hetkellä yksi kohutuimmista nuorista pelaajista brittikentillä.
Wan-Bissaka, 21, debytoi Palacen edustusjoukkueessa viime kaudella, ja hänet äänestettiin seuran parhaaksi nuoreksi pelaajaksi. Tällä kaudella hän kuului jo Palacen vakiokalustoon ja esiintyi Valioliigassa 35 ottelussa. Sesongin jälkeen hänet valittiin seuran kauden parhaaksi pelaajaksi.
Siirtohuhuissa Wan-Bissakaa on viety jo Manchester Unitediin.
Jalkapallo on maailman suosituin laji, joten on selvää, että kaikki nuoret eivät pääse toteuttamaan unelmiaan ammattilaisuudesta, varsinkaan Valioliigassa.
Toukokuussa Man Unitedin Marcus Rashford ja Jesse Lingard herättivät sosiaalisessa mediassa huomiota kryptisillä julkaisuillaan, joissa ei lukenut muuta kuin ”0,012%”.
Julkaisujen taustalla uskotaan olevan tilasto, jonka mukaan vain 0,012 prosenttia Englannin junioriseuroissa pelaavista tulee pelaamaan Valioliigassa. Alle prosentti pelaa joskus jalkapalloa ammatikseen.
Yksi ammattilaisuuden ulkopuolelle jääneistä on Wan-Bissakan kanssa samaan aikaan Crystal Palacen akatemiassa pelannut Charlie Rees.
Rees jakoi torstaina sosiaalisessa mediassa julkaisun, jossa on kuva sekä hänestä että Wan-Bissakasta nuorena.
– Toinen näistä jätkistä on siirtymässä Unitediin 50 miljoonalla, toinen tankkasi juuri bensaa vitosella, kirjoitti Rees kuvan tekstisaatteeseen.
Hänen julkaisustaan tuli välittömästi somehitti. Rees tarkensi Press Associationin haastattelussa, että hän ei kanna kaunaa Wan-Bissakalle, josta tuli Valioliiga-tähti.
– On mukavaa nähdä, että voi lyödä läpi, jos tekee kovaa töitä. Monet olettavat, että olen pettynyt, kun hän löi läpi ja minä en, mutta se antaa perspektiiviä siitä, että jos tekee kovaa töitä, niin voi onnistua.
– Jos totta puhutaan, niin en juurikaan muista Wan-Bissakaa. Muistan muutaman pelaajan hänen ikäluokastaan. Hän pelasi kaksi vuotta vanhempien ikäluokassa, mutta en juurikaan koskaan nähnyt häntä.
Reesin oma ura Palacessa päättyi hänen ollessa 15-vuotias. Vammakierre piti hänet sivussa pelikentiltä kaksi vuotta.
Tällä hetkellä hän kouluttautuu personal traineriksi. Reesin mukaan huippuakatemian arki yhdistettynä lukuisiin loukkaantumisiin vei hänen intonsa.
– Lähdettyäni Palacesta pelasin alemmilla sarjatasoilla ja yritin nousta takaisin ylös, mutta jos totta puhutaan, niin kadotin rakkauteni jalkapalloa kohtaan, joten minun oli vaikea motivoida itseäni uudelleen.
– Olen ollut kauden pelaamatta ja yritän päästä takaisin kuntoon, mutta se on vaikeaa, kun on viettänyt valtaosan nuoruusvuosistaan harjoitellen akatemiassa kolme kertaa viikossa ja pelaten sunnuntaisin.
– Se on varsin vaativaa 11-12 -vuotiaalle. Minusta tuntuu, että sen takia kadotin hieman intoani enkä nauttinut siitä, sillä paine saada ammattilaissopimus kasvoi isommaksi.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Bukayo Saka hiljensi Bernabéun – Arsenal Mestarien liigan välieriin
- Palaako Douglas Luiz Valioliigaan? Juventus valmis vaihtokauppaan
- Telegraph: Al-Nassr kiinnostunut Chelsea-tähdestä
- Rúben Amorim ilmoitti Manchester Unitedin aloittavan maalivahdin Lyon-ottelussa
- Joshua Zirkzee loppukauden sivussa pelikentiltä
- Wayne Rooney esitti ison väitteen Marcus Rashfordista huippuesityksen jälkeen: ”Näkisin sen mielelläni”
- Marcus Rashford valloitti asiantuntijat ihastuksesta – Unai Emeryn päätöstä ihmeteltiin
- Aston Villa taisteli urheasti PSG:tä vastaan – ei riittänyt jatkopaikkaan
- Marca: Atlético haluaa Arsenal-pelaajan takaisin riveihinsä – tarjoaa pian sopimusta
- Unai Emery paljastaa suunnittelevansa uutta hyökkääjäkokeilua Aston Villassa – ”Se täytyy tehdä ajan kanssa”
- Bukayo Saka hiljensi Bernabéun – Arsenal Mestarien liigan välieriin
- Palaako Douglas Luiz Valioliigaan? Juventus valmis vaihtokauppaan
- Wayne Rooney esitti ison väitteen Marcus Rashfordista huippuesityksen jälkeen: ”Näkisin sen mielelläni”
- Rúben Amorim ilmoitti Manchester Unitedin aloittavan maalivahdin Lyon-ottelussa
- Telegraph: Al-Nassr kiinnostunut Chelsea-tähdestä
- Marcus Rashford valloitti asiantuntijat ihastuksesta – Unai Emeryn päätöstä ihmeteltiin
- Marca: Atlético haluaa Arsenal-pelaajan takaisin riveihinsä – tarjoaa pian sopimusta
- Joshua Zirkzee loppukauden sivussa pelikentiltä
- Romano: Kaksi veteraanipelaajaa poistuu Manchester Unitedista
- Unai Emery paljastaa suunnittelevansa uutta hyökkääjäkokeilua Aston Villassa – ”Se täytyy tehdä ajan kanssa”