Derby julkaisi tiedotteen humalassa sekoilleista pelaajistaan – kapteenin kausi on ohi

Mestaruussarjan Derby on julkaissut tiedotteen tiistai-illan tapahtumista, joissa osa seuran pelaajista törttöili humalassa. Joukkueen pelaajista kaksi, Tom Lawrence ja Mason Bennett, kärysivät rattijuopumuksesta.
Derby kertoo sivuillaan, että joukkueen kapteenina toiminut Richard Keogh loukkasi polvensa ”alkoholiin liittyvässä tapaturmassa” ja on vamman takia sivussa koko loppukauden. BBC:n mukaan Keogh loukkasi polvensa kolarissa, jonka Lawrence ja Bennett aiheuttivat. Lawrence tutkittiin sairaalassa varotoimenpiteenä, mutta Derbyshiren poliisin mukaan Lawrence ja Bennett eivät loukkaantuneet pahasti.
Derby piti tiistaina illallisen, jonka tarkoituksena oli kohottaa joukkueen yhteishenkeä. Osa pelaajista kuitenkin halusi jatkaa juhlintaa, ja ilta päättyi heidän kannaltaan onnettomasti. Derby sanoo tiedotteessa, että tuomitsee pelaajiensa toiminnan jyrkästi.
Seura on omien sanojensa mukaan aloittanut sisäisen tutkinnan. Samalla seura toteaa odottavansa pelaajiltaan, että nämä osallistuvat jatkossa yhteisöä koskeviin hyväntekeväisyysprojekteihin.
Lisäksi Derby mainitsee, että pelaajat tietävät saavansa seuralta jonkinlaisen rangaistuksen, mutta että seura aikoo myös tukea pelaajiaan, jotta nämä pääsevät takaisin täyteen kuntoon ja osaksi joukkuetta.
Kapteeni Keoghin loukkaannuttua päävalmentaja Phillip Cocu on nimennyt Tom Huddlestonen joukkueen kapteeniksi loppukauden ajaksi.
Päivitetty kello 19.23: BBC:n ja Derbyshiren poliisin tiedot lisätty.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Arsenal saamassa avainpelaajansa takaisin vielä ennen kauden loppua ”Palaa odotettua aiemmin”
- Philippe Coutinho avoimena uransa käänteestä: ”Minulla oli unelma”
- Mikel Arteta väläytti tärkeää jatkosopimusta: ”Aikomus on selvä”
- Pep Guardiolalta päivitys Erling Haalandin tilanteesta
- Chelsea-kapteeni Jamesilta palautetta omilleen: ”Askel taaksepäin”
- West Ham harkitsee uutta sopimusta Michail Antoniolle
- Tottenhamin Ange Postecoglou: ”Joudutte sietämään minua vielä vähän kauemmin”
- Old Traffordilla koettiin tunteiden vuoristorata – Rúben Amorim: ”Paras ääni, jonka olen koskaan kuullut”
- Hurjaa draamaa! Manchester United iski lopussa kolme maalia ja eteni Eurooppa-liigan välieriin
- Athletic: Real Madrid on William Saliban kintereillä

- Dele Alli tähtää Englannin MM-kisajoukkueeseen: ”Olen hyvin kunnianhimoinen ihminen”
- Cristian Romero haluaa jättää Tottenhamin – siirto maaliin heti kesän alussa?
- Pep Guardiolalta päivitys Erling Haalandin tilanteesta
- West Ham harkitsee uutta sopimusta Michail Antoniolle
- Virgil van Dijk jää Liverpooliin – teki jatkosopimuksen
- Chelsea-kapteeni Jamesilta palautetta omilleen: ”Askel taaksepäin”