Evertonin unohdettu mies teki kovan lupauksen: ”Haluan näyttää, miksi minut ostettiin”

Evertonin unohdettu mies Jean-Philippe Gbamin on palannut viimein pelikuntoon.
Gbamin siirtyi Evertoniin saksalaisseura Mainzista 25 miljoonalla eurolla kesällä 2019, mutta kärsi vakavan takareisivamman heti debyyttikautensa alussa.
Sen jälkeen Norsunluurannikon maajoukkuemies loukkasi harjoituksissa akillesjänteensä, mikä johti taas yli puolen vuoden mittaiseen sairauslomaan.
Gbamin pääsi kuitenkin noin 11 minuutiksi kentälle viime viikon 1-1-tasapelissä Crystal Palacea vastaan ja saattaa pelata myös tänään maanantaina Brightonia vastaan.
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
– Pitkä sairausloma otti tietysti koville, mutta en koskaan painanut leukaani rintaan. Olen tehnyt kovasti töitä paluun eteen, Gbamin kertoi Liverpool Echolle.
[readmore from=Everton]
– Se [loukkaantuminen toukokuussa] oli paha paikka. Mutta minulla on poikani, joten sain vietettyä aikaa hänen kanssaan. Se auttoi minua keskittymään muihin asioihin ja pitämään pään ylhäällä.
– Minun sopimukseni on voimassa vielä kolme vuotta, joten haluan osoittaa, miksi minut ostettiin. Se on tavoitteeni.
– Aion tehdä kovasti töitä harjoituksissa ja näyttää, että olen valmis aloittamaan joitain pelejä ennen kauden loppua. Meidän on tietysti oltava myös kärsivällisiä, koska kahden vuoden mittaisen loukkaantumisen jälkeen palaaminen ei ole koskaan helppoa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Chelsea-kapteeni Jamesilta palautetta omilleen: ”Askel taaksepäin”
- West Ham harkitsee uutta sopimusta Michail Antoniolle
- Tottenhamin Ange Postecoglou: ”Joudutte sietämään minua vielä vähän kauemmin”
- Old Traffordilla koettiin tunteiden vuoristorata – Rúben Amorim: ”Paras ääni, jonka olen koskaan kuullut”
- Hurjaa draamaa! Manchester United iski lopussa kolme maalia ja eteni Eurooppa-liigan välieriin
- Athletic: Real Madrid on William Saliban kintereillä
- Dele Alli tähtää Englannin MM-kisajoukkueeseen: ”Olen hyvin kunnianhimoinen ihminen”
- Cristian Romero haluaa jättää Tottenhamin – siirto maaliin heti kesän alussa?
- Virgil van Dijk jää Liverpooliin – teki jatkosopimuksen
- Bukayo Saka hiljensi Bernabéun – Arsenal Mestarien liigan välieriin
- Hurjaa draamaa! Manchester United iski lopussa kolme maalia ja eteni Eurooppa-liigan välieriin
- Old Traffordilla koettiin tunteiden vuoristorata – Rúben Amorim: ”Paras ääni, jonka olen koskaan kuullut”
- Athletic: Real Madrid on William Saliban kintereillä
- Cristian Romero haluaa jättää Tottenhamin – siirto maaliin heti kesän alussa?
- Dele Alli tähtää Englannin MM-kisajoukkueeseen: ”Olen hyvin kunnianhimoinen ihminen”
- Tottenhamin Ange Postecoglou: ”Joudutte sietämään minua vielä vähän kauemmin”
- Virgil van Dijk jää Liverpooliin – teki jatkosopimuksen
- Wayne Rooney esitti ison väitteen Marcus Rashfordista huippuesityksen jälkeen: ”Näkisin sen mielelläni”
- Palaako Douglas Luiz Valioliigaan? Juventus valmis vaihtokauppaan
- West Ham harkitsee uutta sopimusta Michail Antoniolle