Manchester Unitedin Jesse Lingard on kertonut oman versionsa siitä, miksi hän ei ole kokoonpanossa FA Cupin tämän illan Middlesbrough-ottelussa.

Unitedin luotsi Ralf Rangnick puhui torstain pressitilaisuudessa Lingardin tilanteesta. Pelaajan nimi pyöri jatkuvasti siirtohuhuissa, mutta siirto ei toteutunut tammikuun siirtoikkunan aikana.

– Kolme viikkoa sitten Jesse ei halunnut lähteä. Sitten hän muutti mielensä. Keskustelin hänen kanssaan 10 päivää sitten ja ymmärsin täysin, miksi hän halusi lähteä. Saadakseen peliaikaa tulevaisuutta ja MM-lopputurnausta varten, Rangnick kommentoi.

– Ja sanoin hänelle samalla, että jos hän löytää seuran, jossa hän haluaisi pelata, ja tuo seura löytää ratkaisun meidän seuramme kanssa, silloin päästäisin hänet lähtemään.

Rangnickin mukaan asiat kuitenkin muuttuivat hieman siirtoikkunan lopussa. Hyökkääjistä Mason Greenwood pidätettiin, eikä United saanut sopivaa tarjousta toiselta seuralta Lingardista.

– Jesse kysyi minulta ja seuralta, jos voisimme antaa hänelle muutaman päivän vapaata, jotta hän vain saisi kirkastettua mielensä. Hän palaa ryhmään maanantaina, harjoittelemaan ja on sitten taas mukana normaalisti joukkueessa.

Torstai-iltana Lingard kuitenkin väitti Twitterissä, että seura oli ehdottanut hänelle vapaata. Mies sanoi olevansa aina käytettävissä, jos häntä tarvitaan.

– Seura neuvoi minua pitämään vapaata henkilökohtaisista syistä! Minun mielentilani on kuitenkin selkeä ja olen aina ammattimainen, kun minua tarvitaan, ja annan 100 prosenttia.

Jos alla oleva twiitti ei näy, voit käydä katsomassa sen täältä.

Jesse Lingard

@JesseLingard
The club advised me to have time off due to personal reasons! But my headspace is clear and I’ll always be professional when called upon and give 100 percent

Lähde: Manchester Evening News