Manchester City jälleen lyömätön – voittoputki kasvoi jo 12 ottelun mittaiseksi
Valioliigan kärkijoukkue Manchester City voitti sarjajumbo Sheffield Unitedin 1-0-lukemin lauantai-iltapäivänä.
Pep Guardiolan miehistön voittoputki kasvoi tuloksella jo 12 ottelun mittaiseksi, kun kaikki kilpailut lasketaan mukaan.
Manchester City aloitti ottelun odotetusti vahvemmin ja siirtyi jo yhdeksän minuutin kohdalla johtoon.
Ferran Torres paini tiensä ohi löysästi pelanneen Sheffield-puolustuksen ja keskitti pallon Gabriel Jesusille. Brassihyökkääjä sai ottaa pelivälineen rauhassa haltuunsa ja upottaa sen lähietäisyydeltä sisään. 1-0.
Enempää täysosumia ei avausjaksolla nähty. Man City ei pallollisesta dominanssistaan huolimatta maalipaikoilla herkutellut, kun Raheem Sterlingin, Kevin De Bruynen ja João Cancelon tuoma vaarallisuus loisti poissaolollaan.
Toisella puoliajalla Jesus ja Torres olivat juonia Cityn toisenkin maalin yhdessä. Espanjalaislaituri keskitti pallon boksiin, mutta Jesus ei aivan ylettänyt palloon ennen maalivahti Aaron Ramsdalea.
Ottelun lisäajalla Ramsdale venyi vielä yhteen – ottelun hienoimpaan torjuntaan. Phil Foden vapautti Jesusin puolittaiseen läpiajoon, mutta englantilaisvahti ohjasi pallon upealla heittäytymisellä kulmapotkuksi.
Manchester City ei ollut lauantaina parhaimmillaan, mutta se onnistui välttymään samanlaiselta pettymykseltä kuin paikallisvastustaja Manchester United aiemmin tällä viikolla.
Samaan aikaan pelatuissa otteluissa putoajakandidaatit West Brom ja Fulham jäivät 2-2-tasapeliin The Hawthornsilla. Crystal Palace voitti puolestaan Wolverhamptonin 1-0.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Gabriel Jesus viimeisteli sarjakauden avausmaalinsa – Arsenal murskasi Crystal Palacen
- Virallista: Southampton palkkasi uuden päävalmentajan
- Alexander Isak iski hattutempun Valioliigassa – Nottingham Forest nousi kolmanneksi sarjataulukossa
- Manchester City sai taas lunta tupaan – näin Pep Guardiola kommentoi uusinta tappiota
- Erling Haaland kritisoi peliesityksiään: ”Katson ensinnäkin itseäni…”
- Manchester City hävisi taas – Aston Villa ohitti Pep Guardiolan miehistön sarjataulukossa
- Näin Pep Guardiola kommentoi Erling Haalandin tehottomuutta – Man City -luotsi ei ole valmis muutoksiin
- Maailmanmestari George Eastham on kuollut
- Loukkaantuneelta Mason Mountilta viesti Manchester Unitedin kannattajille – ”Voin luvata yhden asian”
- Emiliano Martínez tunnusti pettymyksen syyskauteensa – näin tähtivahti kommentoi Man Cityn ongelmia
- Manchester City sai taas lunta tupaan – näin Pep Guardiola kommentoi uusinta tappiota
- Näin Pep Guardiola kommentoi Erling Haalandin tehottomuutta – Man City -luotsi ei ole valmis muutoksiin
- Alexander Isak iski hattutempun Valioliigassa – Nottingham Forest nousi kolmanneksi sarjataulukossa
- Gabriel Jesus viimeisteli sarjakauden avausmaalinsa – Arsenal murskasi Crystal Palacen
- Chelsean nuori hyökkääjä iski hattutempun – Joe Cole hämmästeli: ”Miten Barcelona päästi hänet lähtemään?”
- Virallista: Southampton palkkasi uuden päävalmentajan
- Loukkaantuneelta Mason Mountilta viesti Manchester Unitedin kannattajille – ”Voin luvata yhden asian”
- Emiliano Martínez tunnusti pettymyksen syyskauteensa – näin tähtivahti kommentoi Man Cityn ongelmia
- Erling Haaland kritisoi peliesityksiään: ”Katson ensinnäkin itseäni…”
- Ange Postecoglou vaatii kunnioitusta – ”Minä en ole ainoastaan sitä mieltä”