Tottenham kertoi ottelusiirrosta – vastustaja aikoo valittaa UEFA:lle

Tottenham on ilmoittanut, että sen ja Rennesin välinen Konferenssiliigan ottelu on siirretty joukkueessa jylläävän koronavirusaallon takia.
Spursin on määrä isännöidä Rennesiä tänään, torstaina, lohkovaiheen päätösottelussaan, mutta aiemmin tällä viikolla Tottenham kertoi, että sen edustusjoukkueen koronatesteissä on tullut ilmi 13 positiivista tulosta, joista kahdeksan on pelaajiston keskuudessa.
Keskiviikkoiltana Tottenham ”vahvisti” tiedotteessaan, että ”Konferenssiliigan G-lohkon kotiotteluamme Stade Rennais’ta vastaan ei pelata.”
– Keskusteluja jatketaan UEFA:n kanssa, ja annamme lisätietoa ottelusta aikanaan, kertoi Spurs.
Rennes sanoo kuitenkin omassa tiedotteessaan, että sillä on oikeus valittaa päätöksestä, koska Euroopan jalkapalloliitto UEFA ei ole vahvistanut ottelusiirtoa. Ranskalaisseuran mukaan Tottenham teki päätöksen yksimielisesti, sillä Rennes olisi halunnut pelata ottelun alkuperäisen aikataulun mukaan.
Tottenhamia syytetään Rennesin tiedotteessa ”reilun pelin puutteesta”. Rennes kertoo, että se sai vasta Lontooseen saavuttuaan tietää, että Tottenham ei aio pelata. Vielä aiemmin samana päivänä Tottenham kertoi Rennesin mukaan sähköpostitse, että se aikoo pelata.
UEFA:n verkkosivuilla Tottenhamin ja Rennesin välinen ottelu on yhä merkattu tälle päivälle. UEFA:n sääntöjen mukaan otteluja voidaan yleensä siirtää myöhempään ajankohtaan vain, jos toisella joukkueella on alle 13 pelaajaa tai jos joukkueella ei ole yhtään rekisteröityä maalivahtia käytettävissä.
Rennes on jo varmistanut lohkovoiton, mutta Tottenham kisaa Vitessen kanssa toisesta jatkopaikasta. Vitesse isännöi tämänhetkisen tiedon mukaan lohkojumbo Muraa samaan aikaan pelattavassa ottelussa.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Crystal Palace vahvisti tärkeän jatkosopimuksen – ”Hän on johtaja”
- Romano: Kaksi veteraanipelaajaa poistuu Manchester Unitedista
- Unai Emery valmis haastamaan PSG:n: ”Me haluamme tehdä historiaa”
- Eddie Howe joutui sairaalaan – Newcastlelta päivitys valmentajansa terveydentilasta
- L’Équipe: Nottingham Forest ja Newcastle kiinnostuneet Marseille-tähdestä
- Jamie Carragher: Mohamed Salah’n jatkosopimus parantaa Liverpoolin asemaa siirtomarkkinoilla
- Manchester Unitedin hyökkääjä loukkaantui – sivuun tärkeästä Eurooppa-liigan ottelusta
- Oho! Luka Modricista tulee seuraomistaja Englannissa
- Man Cityn tähdestä tipahti sopimusuutinen
- Roy Keane ryöpytti Manchester Unitedia: ”Hyvänen aika, yrittäkää edes”

- Mohamed Salahilta toive Virgil van Dijkille – Liverpool-kapteeni vihjasi tulevaisuudestaan
- Mohamed Salah teki Valioliiga-historiaa Liverpoolin voitossa
- Darwin Núñez jättämässä Liverpoolin
- Roy Keane ryöpytti Manchester Unitedia: ”Hyvänen aika, yrittäkää edes”